Välitettävästi tämä teksti ei käsittele kumpaakaan omista mummoistani, vaikka aivan hyvin se voisi käsitellä kumpaa tahansa heistä. Tämä teksti on omistettu mummolle, johon olen aivan rakastunut tuolla töissä. Mummo on pieni, melkein 90-vuotias. Mummo ajaa rollaattorilla selkä kyyryssä pitkin käytäviä aina hymy naamalla. Mummo tulee ryhmiin ja osallistuu niissä keskusteluihin huolella valituilla sanoilla. Mummolla on huono kuulo, joten hän käyttää samanlaisia kuulokkeita kuin minä, kun puhun skypessä. Ensiksi luulin, että mummo kuunteli musiikkia ryhmien aikana korvalappustereoilla, mutta jossain vaiheessa minulle selvisi, että kyseessä on kuulolaite. Voi, teidän pitäisi nähdä tämä mummo ne korvalaput korvissa ja se valloittava hymy naamalla. Voisin tarkkailla tämä ihastuttavaa mummoa koko ajan. Tämä mummo on juuri sen oloinen, jollainen minä haluaisin olla, kun olen hänen ikäisensä. Hieman höpsö ja aina sellainen positiivinen ilme kasvoilla. Tulee tosi ikävä mummoa.
Sitten muihin asioihin. Eilen olin lääkärin mukana kiertelemässä pitkin Calgarya. Se lääkäri on vähän omalaatuinen tyyppi. Auton rekkari on 4THEJOB. Muutenkin sillä on hiukka outo huumorintaju. No, se onkin hollantilainen ja tullut Kanadaan, jottei sen tartteis suorittaa armeijaa Hollannissa. Ai niin, se auto oli semmoinen iso maasturi, jonka kyytiin piti kiivetä. En oikeasti yltänyt menemään siihen autoon normaalisti. Oli kyllä ihan mielenkiintoinen reissu. Se kertoi kaikkea mahdollista Kanadan mielenterveydenhuollosta ja vei lounaalle mäkkärille. Jaana oli varoittanut minua siitä, että sen perässä ei pysy kun se syö. Otin varmuuden vuoksi pelkän hampurilaisen, jotta ehdin syödä lääkärin tahdissa. Alku näyttikin ihan lupaavalta ja ajattelin, että ihan hyvinhän tässä ehtii puhua lätkästä, mutta kun se lääkäri siirtyi ranskalaisten jälkeen hampurilaiseen niin tuli aika hätä. Se oli syönyt sen hampurilaisen kolmella haukulla ja minä yritin puputtaa sitä omaani sieväni ja viattomana. Sain kuin sainkin urakan valmiiksi ja sitten lähdettiin takaisin sairaalaan, jossa se otti vastaan yhden potilaan. Meille tuli jopa vähän diagnosointi erimielisyys lääkärin kanssa tästä potilaasta. Tai en minä omaani paljastanut, mutta jotenkin tuntui, että se lääkäri vähän ylireagoi tämän potilaan kohdalla. Ai niin. Minutkin on nyt julistettu äidiksi täällä. Tämä kyseinen potilas nimittäin tarrautui minuun juuri kun hän oli lähdössä vastaanotolta ja rupesi itkemään. Olin vähän ällikällä löyty, mutta tänään se lääkäri selitti minulle, että tällä potilaalla on joku semmonen, että se hakee naisista äitihahmoa itselleen. Minäkin sitten kelpasin jollekin yli 70 vuotiaalle äidiksi. Että silleen. En varmaan kyllä tuo tätä lasta täältä mukanani.
Toinen lääkärijuttu oli tänään. Oli kyllä semmonen kokemus, että ois luokan pitänyt olla paikalla. En muista olenko jo aiemmin maininnut, mutta täällä suurin osa lääkäreistä on todella eri maata kuin Suomessa. Lääkärit arvostavat hoitajia aidosti ja oikeasti ja ottavat opiskelijatkin huomioon. Tänään päästiin Jaanan kanssa katsomaan, kun lääkäri nimeltä Bradley, teki tutkimusta potilaalle. Hän yritti selvittää, miksi potilaalle tuli kipua vasemmalle puolelle lantiota etenkin kävellessä. Ei voinut kuvitella, miten intohimoisesti se mies tekee työtään. Oikeasti, se on todellakin jo eläkeikäinen varmasti lähentelee 70 vuotta, mutta kun se pääsi opettamaan niin ihan kuin olisi katsonut pientä poikaa, joka on aivan innoissaan uudesta lelustaan. Saatiin hyviä kikkoja palpoimiseen ja muutenkin potilaan tutkimiseen. Huomenna lisää. Ajattelin pyytää sitä opettamaan mulle oikeaoppisen mahan tunnustelun, että osaan sitten töissä tehdä sen oikein:) Huippu tyyppi!
Muuten täällä on kaikki aika arkista. Keskiviikkona kävin testaamassa sisäjuoksuradan ja hommaamassa itselleni urheiluvamman. Tai ei kai tuo muuta ole kuin vamman uusiutuminen. Sama rasitusvamma, joka oli kesälläkin. Ei oikein meinaa kärsiä astua oikealla jalalla, mutta kyllä tämä ohi menee muutamassa viikossa. Ärsyttää vaan, kun tuli nyt tämäkin. Oon kolhinut itseäni täällä jo ihan tarpeeksi. Jalkapallopeliinkään en päässyt, kun se oli ollut kymmeneltä illalla tiistaina ja seuraavana aamuna oli aikainen herätys. Jospa tuo jalka kärsisi pelaamisen kumminkin.
Flamesin peli lähenee. Vähän jo jännittää. Meidän paikat on nyrkkitappeluaitiossa. Että saa nähä onko silmät mustana pelin jälkeen:D Ja sitten varoituksen sananen. Sunnuntaina kokeillaan Jaanan kanssa leipoa Karjalan piirakoita ekaa kertaa elämässämme, joten luvassa on ruokablogin tapainen merkintä. Ja tosiaan, puuroriisiä ei nämä oo täällä nähnykään, joten sushiriisi ajaa puuron virkaa... Jaana vastasi jo kuvien laitosta niin minä en niitä lisäile, kun ei oo oikein mitään, mitä laittaa. Tai no joo. Yks kuva kämpästä. Tosin ignoratkaa kämppä ja katsokaa ulos ikkunasta. Oli aikasen hieno aamu..
0 kommenttia:
Lähetä kommentti