Mel Gibson sekä Jeesuksen sisar

Eli siis, aloitimme harjottelun eilen uudessa paikassa, joka on pullollaan skitsofreenikkoja. Voinpahan sanoa, että tämä harjoittelu tulee olemaan täynnä tilannekomiikkaa. Itse en ole ennen oikeastaan ollu missään tekemisissä skitsofreenikkojen kanssa, joten sinänsä uusi kokemus. Jos joku teistä on puuhaillut jotain tällasten ihmisten kanssa, voi uskoa puheeni mahdollisesta ja tahattomastakin tilannekomiikasta.

Yritän tässä hivenen valottaa näitä kahta ekaa päivää. Päädyttiin Anninan kanssa tosiaan molemmat kirjottamaan omista kokemuksista, koska kuitenkin oltiin erillään ja kerrottavaakin saattaa riittää :) Joten aloitetaanpa alusta eli eilisestä. Tämä harjottelupaikka sijaitsee siis aivan toisella puolella kaupunkia ja matka sinne ja sieltä pois kestää luvattoman kauan. Noh, saavuimme sinne eilen johonkin aikaan aamulla. Ensin oli vuorossa kaikki normaalit esittelykierrokset ja vastaavat; "Hei, ollaan Jaana ja Annina ja olemme Suomesta", "Kyllä, Suomessakin on lunta ja pakkasta" jne. Tätä samaa on saanu vääntää jo jonkun aikaa, mutta ei kai se mitään. Sitten käytiinkin ohjaajien kanssa miettimään, että mitä me voitais tehdä. Annina pääsi laittamaan ruokaa potilaiden kanssa ja minulle ehdottivat Walking groupia. No,totta kai se mulla käy (miks ei kävisi?). Mietin siinä ryhmän alkamista odotellessa, että minkähänlainen se ryhmä onkaan? Pitäiskö mulla olla ulkovaatteet vai missä me kävellään? Seisoin siinä aulassa ja odottelin lähtöä, kunnes paikalle pelmahti vanhahko mies, kasvoiltaan niiiiiin punainen kuin vain voi olla. Ja sitten se huikkasi mulle, että eiku menoksi vaan. Mä olin ihan paniikissa, että miks mukaan ei tuu hoitajia, oonko mä yksin näitten potilaitten kanssa... Mutta ei auttanu muu ku lähteä vaan. Ja kyllä sinne sitten tuli eräs hoitajakin sitten mukaan. (Btw, myöhemmin selvisi, että tämä hieman punakka mies olikin henkilökuntaa, sosiaalityöntekijä, eikä suinkaan potilas).

Sittenpä lähettiin kävelylle. Kävely suoritettiin ostoskeskuksen sisällä, kävelemällä ympäriinsä siellä ostarilla. Kun me lähdettiin liikkeelle, niin hississä hoitaja sano näille potilaille, että esittäytykääpäs nyt tälle opiskelijalle ja kaikki ystävällisesti siinä hissimatkan aikana kerto mulle nimensä. Viimeisimpänä vaan ei suinkaan vähäsimpänä minulle esittäytyi itse Mel Gibson (on kyllä mies vähän muuttunut sitten viime elokuvan) :) No ei siinä mitään, mutta kun tällä miehellä oli punaiset aurinkolasit, joissa oli sydämiä ja ne oli saman merkkiset, ku Anninan silmälasit (tosin oletan, että Anninalla on ehkä vähän aidommat....). No joo, sitten käveltiin. Minä siellä hullujen seassa. Mulla ei ollu nimikylttiä eikä mitään tunnistetta, että olisin ollut henkilökuntaa, joten kävelin jonossa ihan pokkana; potilaana potilaiden joukossa. Yks potilas oli hieman huvittava. Se meni matkan aikan lukuisia kertoja piiloon kaikkien kasvien taakse tai nurkan taakse ja hihitteli siellä onnessaan, ku luuli, että me ei nähdä sitä. Olin vähän siinä, että okei.... Ja montakohan kertaa se sano mulle, että mä oon niin kaunis. No, en oo kamalan otettu :) No, ku kävelyt oli kävelty, palattiin takasin lähtöpisteeseen. Keskiviikkona ei sitten muuta erikoista tainnu tapahtuakaan.

Mutta torstaina sitten tarina jatkui. Minä pääsin mukaan Project groupiin. Vähänkö oli siistiä istua pöydässä kolmen skitsofreenikon kanssa ja liimailla kirjekuoria kiinni. Joo-o, niitten projekti oli se, että yhdessä pöydässä laitettiin lehti kirjekuoreen ja sitten toisessa pöydässä se kirjekuori liimattiin kiinni. Mä pääsin siihen pöytään, missä kuoret liimattiin kiinni. Eli liimaa kuoreen, kuori kiinni ja pinoon. Oli muuten niin rattosaa, ettette arvaakaan. Ja yks potilas kerto mulle ihan tosissaan, miten sen mielestä tuo ryhmä on ihan paras. Mä odotin koko ajan, millon Annina kävelee sen huoneen ohi ja kattoo sisälle ja näkee mut istumassa siellä ja liimaamassa kirjekuoria. Ja sitten ne vielä kerto mulle, että "tuo toinen liima on parempaa ku tämä". Okei, hyvä tietää, jos vaikka ens viikolla pääsen taas osallistumaan. Pittää sitten ottaa sitä parempaa liimaa.

Torstaina iltapäivällä tapasin vielä monia mielenkiintoisia potilaita, kuten tytön, joka pitää itseään Jeesuksen siskona ja kuvittelee, että kaikki tarkkailee sitä esim. television kautta. Ja yhden potilaan, joka on kirjotellu kirjeitä joillekin valtionpäämiehille (en kyllä tiedä, onko se sitten niitä lähettäny) ja se on lisäksi ollut sitä mieltä paavista, että se on anti-kristuksen oikea käsi, tai jotain. Että tällasta tällä erää. Harkkapaikka tuntuu oikeasti mielenkiintoselle, vaikka hirveesti ei enää tämä mielenterveyspuoli olis jaksanu kiinnostaa. Mutta kun sitä nyt kuitenkin meille on tässä vielä tarjolla, ni siihen nähden tuo voipi olla ihan jees paikka.

Kerrotaan sitten lisää, jos ja kun tilanteita tulee. Tilanteet on oikesti niin huvittavia ja ne potilaat on niin huvittavia. Enkä minä millään pahalla sitä sano :)