Huh. Onpahan ollut matka. Se, että olen nyt tässä kirjoittamassa tätä rauhassa omassa huoneessani ja omalla tietokoneellani on suoranainen ihme. Tai ainakin jos meiltä kysytään. Mutta aloitetaan siitä, kun lähdimme tänne keskiviikkona. Yöunet jäivät molemmilta aika vähäisiksi. Itse menin kyllä nukkumaan jo joskus puoli kahdeksan aikaan, mutta eipä tuo uni kovin helposti tullut. Lähtöselvitys meni hyvin ja turvatarkastuksessakaan ei ollut ongelmia. Valokuvia ei muistettu siinä tohinassa ottaa, mutta ei ehkä oltu missään edustuskunnossakaan siihen kellonaikaan. Lento Kuopiosta Helsinkiin meni hyvin ja nopeasti. Mainittakoon, että koneen kahvi oli matkan parasta konekahvia.
Helsingissä meillä oli aikaa vaihtaa konetta tunti. Minä ehdin vaihtamaan euroja dollareiksikin siinä, mikä oli loisto juttu. Helsingissä oli aikaa jopa ottaa valokuvakin matkasta:)
Edustuskunnosta ei kommentteja. Sanotaan vain, että tuossa vaiheessa ilo oli irti aika tavalla. Lontoon matka meni tosi nopeasti. Kahvi oli älyttömän pahaa. Lontooseen kun päästiin, niin alettiin jännittämään, että mitenkä päästään terminaali 5:een. Onneksi reitti sinne oli todella helppo. Tosin bussimatka terminaalien välillä kesti noin 15 minuuttia. Kun olimme päässeet oikeaan terminaaliin, oli edessä turvatarkastukset. Ilmeisesti pari muutakin ihmistä oli matkalla jonnekin kaukokohteisiin, sillä porukkaa oli todella paljon. Jonottaminen kesti älyttömän kauan. Siellä ei ilmeisesti ollut kovin hyvää organisaatiota omaavia ihmisiä. Oltais Jaanan kanssa osattu järkätä koko homma paljon paremmin. Ainakin omasta mielestämme. Turvatarkastusohjeet oli todella huonot. Tai kun niitä ohjeita ei yksinkertaisesti ollut. Mutta niistäkin päästiin läpi ilman häsläystä. Sitten alkoikin epätoivoiselta tuntuva ajan kuluttaminen. Lähinnä pyörittiin ympäri ja ihmeteltiin kaikkea. Koneeseen päästiin vielä puoli tuntia myöhässä, kun jollain mummolla oli jotain terveysongelmia.
Lento Calgaryyn oli väsyttävä. Kaikkia hienoja viihdykkeitä olisi ollut tarjolla, mutta kumpikaan meistä ei kovin paljon niitä käyttänyt. Taidettiin torkkua epätoivoisesti koko lennon ajan. Sanottakoon, että lennon stuertit ja lentoemännät olivat loistavia! Heillä oli loistava huumori ja he todella palvelivat asiakkaitaan. Kun päästin puoli tuntia myöhässä Calgaryyn, alkoi jännitäminen. Meillä ei ollut mitään havaintoa, miten meidän tulisi toimia siellä. Onneksi kaikki meni hyvin ja ohjeet olivat selkeät. Minä jouduin hieman enemmän selvittelemään viranomaisille maahan astumistani ja Jaana säikähti jo, että miten mulle kävi, mutta onneksi siitä selvittiin molemmat säikähdyksellä. Mr. Lee Robertson olikin meitä vastassa kentällä, kun tulimme viranomaisten luota. Hän oli todellinen herrasmies ja oikea autonkuljettaja. Auto, jolla pääsimme koululle, oli sellainen hieno melkein limusiini. Takakonttikin aukesi kauko-ohjaimella. Jaanan sivuhuomautuksena tähän, että sen auton takapenkille olisi mahtunut hyvin 3 lasten turvaistuinta. Koululle päästyämme olikin sitten vähän sekaannusta siinä, että päästäänkö asuntoon yöksi. Ketään ei ollut tavoitettavissa, vaikka olimme laittaneet viestiä asuntolaan. Pitkän odottamisen jälkeen pääsimme vihdoin asuntoihimme. Emme päässeet Jaanan kanssa samaan asuntoon, mikä on harmi, sillä käytännön asioiden takia olisi ollut hyvä, jos olisimme olleet samassa asunnossa. Huone vaikutti siistiltä ja mukavalta.
Kämppikset näin pikaisesti tullessani asuntoon, mutten jaksanut muuta kuin tervehtiä heitä. Väsymys oli kamala, sillä ei ollut tullut koko vuorokauteen nukuttua juuri lainkaan. Kävin pikaisesti suihkussa ja menin samantien nukkumaan. Kämppikset eivät olleet hiljaisimmasta päästä ja taisivat valvoa aika myöhään, mutta melu ei ollut nukkumisongelmista pahin. Me ei nimittäin saatu peittoja, jotka meille luvattiin, joten piti nukkua pelkällä pussilakanalla. Yöllä oli todella kylmä ja lopulta mulla oli päällä kaikki mahdollinen päällystakista, piposta ja lapasista lähtien. Ei siis ollut kovin virkeää herätä aamulla ekoille luennoille. Tosin eipä sitä varmaan olisi osannut muutenkaan nukkua.
Ensimmäinen kunnon päivä Calgaryssa ja Mount Royal Collegessa oli aika raskas. Löydettiin luokat suht helposti ja opettajamme Sonya on aivan uskomaton! Hän oli todella huomaavainen meitä kohtaan ja opetus oli todella hyvää. Ei Suomessa saa vastaavaa millään. Yllättävän hyvin ymmärrettiin kaikki, mitä meille opetettiin ja kaikki oli vielä todella hyödyllisiä juttuja. Vähän kyllä alkoi harjoittelu hirvittämään, sillä siellä joutuu keskustelemaan aika paljon potilaiden kanssa. Saa nähdä miten ne suhtautuu meihin, kun ei osata niin hyvin vielä puhua englantia. Mutta siis kaikki asiat kouluun liittyen saatiin loistavasti selvitettyä ja olo siltä osin tuntui kyllä todella hyvältä. Ne olivat jopa lukeneet ne soperrukset meistä, mitä tuskalla joskus syksyllä kirjoitettiin. Muuten päivä oli todella raskas, sillä mitään käytännön asioita ei oikein saatu järkättyä. Ei ehditty tavata sitä paikallista kv-kordinaattoria ja se oli aika isku vyön alle. Onneksi eräs ystävällinen nainen neuvoi meille, miten päästään ruokakauppaan. Sinne matka olikin aika mielenkiintoinen. Täällä oli todella kylmä ja lunta tuiskutti älyttömästi ja tuuli oli kova. Onneksi löydettiin sinne suht helposti ja saatiin ostettua jotain ruokaa. Tosin ei voitu ostaa paljon mitään, sillä meillä ei ollut mitään välineitä, millä tehdä mitään. Ja ruokailusta kampuksella vielä sen verran, että täältä ei oikein saa mitään oikeaa kunnon ruokaa. Pikaruokaloita on pilvin pimein, mutta ei oikein innosta sellainen ruoka. Kaupassa käynnin jälkeen oltiin ihan poikki. Pahinta oli vielä se, että meillä ei ollut oikeanlaista adapteria tietokoneen piuhaan ja kummaltakin loppui koneesta akku. Molemmat oltiin kyllä melkein itkun partaalla, sillä yhteydenpito ei ole kovin helppoa, jos ei ole konetta täällä "kotona". Molemmat kärsittiin ja kärsitään edelleen kamalasti jet-lagista, joten väysymys ei oikein helpota tätä oloa. Yöksi ei ollut vieläkään peittoja, joten piti hieman soveltaa edellisen yön pukeutumista. Itselläni se 3 housut, 2 sukat, 5 paitaa, kaulahuivi, pipo ja lapaset. Ja yön aikana ei ollut kertaakaan kuuma.
Tämä päivä onkin ollut sitten paljon parempi. Kaikki on mennyt putkeen tänään. Tosin jos luulitte että selvitään täällä harjoittelusta jotenkin helpommalla niin luulitte väärin. On nimittäin ihan muutama tehtävä ja niiden lisäksi meitä kuvataan kaksi kertaa videokameralla ja nauhoitetaan kuviteltuja tilanteita potilaiden kanssa. Meidän ryhmä tosin pääsee helpommalla, sillä muiden "esitykset" kuvataan oikeassa potilastilanteessa. Mutta vääntäkääpä siinä sitten videokameralla englanniksi jotain ymmärrystä mielenterveysongelmista kärsivälle potilaalle, joka minun tapauksessa on Jaana. Onneksi päästiin samaan harjoittelupaikkaan sentään. Vissiinkin joku vanhusten dementiaosasto. Meillä on sama ohjaajakin. Tavattiin tänään toinenkin opettaja, jonka vanhemmat ovat suomalaisia, mutta hän ei puhu suomea lainkaan. Hänkin on uskomattoman mukava ja taitava opettaja. Täytyy kyllä sanoa, että täällä on saanut todella paljon irti noista tunneista ja onneksi englannin kieltä ymmärtää todella hyvin. Tänään saatiin bussikorttikin ja vielä ilmaiseksi! Päästään sillä matkustamaan niin paljon kuin lystää. Ja saatiin kampus kortitkin. Niillä pääsee esim. kuntosalille. Pakko kyllä ottaa kuvia niistä kaikista urheilumahdollisuuksista mitä täällä on. Ihan uskomattoman hienoa! Täällä pystyy harrastamaan todella monipuolisesti ja melkein milloin vain. Ja luokat ja koko kampus ovat älyttömän siistejä. Tänään tavattiin se kordinaattorikin, Kyla, joka oli todella mukava. Häneltä saatiin paljon lisätietoa kaikista käytännön asioista. Kysyttiin adaptorista häneltä ja hän osasi neuvoa meille paikan, josta niitä saisi. Samantien lähdettiin sitten hakemaan adapteria Westbrook Mallilta. Päästiin testaamaan bussia ekaa kertaa. Ei ajettu edes harhaan. Adapteri löydettiin ja voin sanoa, että onnen tunne oli jotain sanoinkuvaamatonta. Käytiin myös kaupoissa pyörimässä ja testattiin WallMart, joka oli kyllä pettymys. Siellä oli kaikkea, mutta aika sekava paikka kaiken kaikkiaan. Nyt sitten olen täällä omassa huoneessa rauhoittumassa. Ei olla vielä nähty muita kv-opiskelijoita. Niillä olis jotkut bileet tänään, mutta kumpikin meistä on vielä niin väsynyt, että jätetään ne vielä tällä kertaa väliin. Jospa tänä yönä saisi nukuttuakin, kun saatiin peitot, joita mulla on kaksin kappalein.
Mutta siis elämä hymyilee täällä nyt ja kaikista vastoinkäymisistä huolimatta mukavaa on ollut. Saattaa olla, että ollaan Jaanan kanssa vähän epäsosiaalisia tapauksia, mutta täällä on niin paljon nähtävää, että halutaan tutustua kaupunkiin yms. kuin olla bileissä koko ajan. Voi olla, että tuo harjoittelu väsyttää niin paljon, ettei sit jaksakaan paljon muuta. Tuntuu, että paljon on jäänyt sanomatta, mutta uskokaa, että tämä väsymys on uskomaton. Semmoinen vielä, että täällä ihmiset on uskomattoman ystävällisiä. Aina saa apua kun pyytää. Ja sitten vielä, että vaikka alussa englannin puhuminen tuntui aika takkuiselta niin jo 3 päivässä huomaa, että kun on pakko puhua niin puhuminen on parantunut jo nyt. Ei enää pelota suun aukaiseminen niin paljon. Huomenna mennään sitten Calgaryn keskustaan. Mun pitää ostaa housut ja kengät harjoitteluun, sillä tuli ilmi, että ollaan siellä omissa vaatteissa ja että mulla ei satu olemaan mitään sopivia vaatteita. Tai siis lähinnä housuja. Voi harmi;) Isälle tulee lisää päänvaivaa, kun saattaa olla, että ei ihan tähän jää nämä vaateostokset täältä. Kannattaa lähteä sinne kirpparille myymään äkkiä niitä vanhoja vaatteita alta pois:)
Tässä vielä pari kuvaa. Ensimmäinen on koulun toisesta "pääsisäänkäynnistä" ja toinen on ihanista taloista, jotka on tässä kampuksen vieressä. Eivät ole mitään kovin hyviä kuvia, mutta parempia ei olla vielä ehditty ottaa. Tänään oli muuten ihana ilma. Aurinko paistoi ja oli lämmintä. Huomenna pääsen ottamaan ensimmäistä kertaa yhteyttä Suomeen skypellä. Ihanaa kuulla ja nähdä:) Yritän nyt päästä tänne päivittämään kuulumisia suht usein kunhan koululta ehdin. Tähän meni aikaa yli 1,5 tuntia, joten aikaa tähän menee kyllä aika paljon. Kommentoikaa jotain niin tiedetään, että tämä on vaivan arvoista.
Tuntuu uskomattomalta olla täällä nyt. Ei oikeastaan tunnu siltä, että olisi jossain ulkomailla, vaikka koko ajan joutuu kommunikoimaan englanniksi. Saatiin muuten kiitosta Kylalta siitä, että oltiin niin omatoimisesti ilman hänen apuaan saatu selvitettyä monia asioita. Pakkohan meidän oli kun ei täälläkään kukaan ollut neuvomassa. Tähän totuttiin jo Suomessa, joten miksei täällä sitä osattaisi:) Nyt hiljenen vähäksi aikaa.
Edustuskunnosta ei kommentteja. Sanotaan vain, että tuossa vaiheessa ilo oli irti aika tavalla. Lontoon matka meni tosi nopeasti. Kahvi oli älyttömän pahaa. Lontooseen kun päästiin, niin alettiin jännittämään, että mitenkä päästään terminaali 5:een. Onneksi reitti sinne oli todella helppo. Tosin bussimatka terminaalien välillä kesti noin 15 minuuttia. Kun olimme päässeet oikeaan terminaaliin, oli edessä turvatarkastukset. Ilmeisesti pari muutakin ihmistä oli matkalla jonnekin kaukokohteisiin, sillä porukkaa oli todella paljon. Jonottaminen kesti älyttömän kauan. Siellä ei ilmeisesti ollut kovin hyvää organisaatiota omaavia ihmisiä. Oltais Jaanan kanssa osattu järkätä koko homma paljon paremmin. Ainakin omasta mielestämme. Turvatarkastusohjeet oli todella huonot. Tai kun niitä ohjeita ei yksinkertaisesti ollut. Mutta niistäkin päästiin läpi ilman häsläystä. Sitten alkoikin epätoivoiselta tuntuva ajan kuluttaminen. Lähinnä pyörittiin ympäri ja ihmeteltiin kaikkea. Koneeseen päästiin vielä puoli tuntia myöhässä, kun jollain mummolla oli jotain terveysongelmia.
Lento Calgaryyn oli väsyttävä. Kaikkia hienoja viihdykkeitä olisi ollut tarjolla, mutta kumpikaan meistä ei kovin paljon niitä käyttänyt. Taidettiin torkkua epätoivoisesti koko lennon ajan. Sanottakoon, että lennon stuertit ja lentoemännät olivat loistavia! Heillä oli loistava huumori ja he todella palvelivat asiakkaitaan. Kun päästin puoli tuntia myöhässä Calgaryyn, alkoi jännitäminen. Meillä ei ollut mitään havaintoa, miten meidän tulisi toimia siellä. Onneksi kaikki meni hyvin ja ohjeet olivat selkeät. Minä jouduin hieman enemmän selvittelemään viranomaisille maahan astumistani ja Jaana säikähti jo, että miten mulle kävi, mutta onneksi siitä selvittiin molemmat säikähdyksellä. Mr. Lee Robertson olikin meitä vastassa kentällä, kun tulimme viranomaisten luota. Hän oli todellinen herrasmies ja oikea autonkuljettaja. Auto, jolla pääsimme koululle, oli sellainen hieno melkein limusiini. Takakonttikin aukesi kauko-ohjaimella. Jaanan sivuhuomautuksena tähän, että sen auton takapenkille olisi mahtunut hyvin 3 lasten turvaistuinta. Koululle päästyämme olikin sitten vähän sekaannusta siinä, että päästäänkö asuntoon yöksi. Ketään ei ollut tavoitettavissa, vaikka olimme laittaneet viestiä asuntolaan. Pitkän odottamisen jälkeen pääsimme vihdoin asuntoihimme. Emme päässeet Jaanan kanssa samaan asuntoon, mikä on harmi, sillä käytännön asioiden takia olisi ollut hyvä, jos olisimme olleet samassa asunnossa. Huone vaikutti siistiltä ja mukavalta.
Kämppikset näin pikaisesti tullessani asuntoon, mutten jaksanut muuta kuin tervehtiä heitä. Väsymys oli kamala, sillä ei ollut tullut koko vuorokauteen nukuttua juuri lainkaan. Kävin pikaisesti suihkussa ja menin samantien nukkumaan. Kämppikset eivät olleet hiljaisimmasta päästä ja taisivat valvoa aika myöhään, mutta melu ei ollut nukkumisongelmista pahin. Me ei nimittäin saatu peittoja, jotka meille luvattiin, joten piti nukkua pelkällä pussilakanalla. Yöllä oli todella kylmä ja lopulta mulla oli päällä kaikki mahdollinen päällystakista, piposta ja lapasista lähtien. Ei siis ollut kovin virkeää herätä aamulla ekoille luennoille. Tosin eipä sitä varmaan olisi osannut muutenkaan nukkua.
Ensimmäinen kunnon päivä Calgaryssa ja Mount Royal Collegessa oli aika raskas. Löydettiin luokat suht helposti ja opettajamme Sonya on aivan uskomaton! Hän oli todella huomaavainen meitä kohtaan ja opetus oli todella hyvää. Ei Suomessa saa vastaavaa millään. Yllättävän hyvin ymmärrettiin kaikki, mitä meille opetettiin ja kaikki oli vielä todella hyödyllisiä juttuja. Vähän kyllä alkoi harjoittelu hirvittämään, sillä siellä joutuu keskustelemaan aika paljon potilaiden kanssa. Saa nähdä miten ne suhtautuu meihin, kun ei osata niin hyvin vielä puhua englantia. Mutta siis kaikki asiat kouluun liittyen saatiin loistavasti selvitettyä ja olo siltä osin tuntui kyllä todella hyvältä. Ne olivat jopa lukeneet ne soperrukset meistä, mitä tuskalla joskus syksyllä kirjoitettiin. Muuten päivä oli todella raskas, sillä mitään käytännön asioita ei oikein saatu järkättyä. Ei ehditty tavata sitä paikallista kv-kordinaattoria ja se oli aika isku vyön alle. Onneksi eräs ystävällinen nainen neuvoi meille, miten päästään ruokakauppaan. Sinne matka olikin aika mielenkiintoinen. Täällä oli todella kylmä ja lunta tuiskutti älyttömästi ja tuuli oli kova. Onneksi löydettiin sinne suht helposti ja saatiin ostettua jotain ruokaa. Tosin ei voitu ostaa paljon mitään, sillä meillä ei ollut mitään välineitä, millä tehdä mitään. Ja ruokailusta kampuksella vielä sen verran, että täältä ei oikein saa mitään oikeaa kunnon ruokaa. Pikaruokaloita on pilvin pimein, mutta ei oikein innosta sellainen ruoka. Kaupassa käynnin jälkeen oltiin ihan poikki. Pahinta oli vielä se, että meillä ei ollut oikeanlaista adapteria tietokoneen piuhaan ja kummaltakin loppui koneesta akku. Molemmat oltiin kyllä melkein itkun partaalla, sillä yhteydenpito ei ole kovin helppoa, jos ei ole konetta täällä "kotona". Molemmat kärsittiin ja kärsitään edelleen kamalasti jet-lagista, joten väysymys ei oikein helpota tätä oloa. Yöksi ei ollut vieläkään peittoja, joten piti hieman soveltaa edellisen yön pukeutumista. Itselläni se 3 housut, 2 sukat, 5 paitaa, kaulahuivi, pipo ja lapaset. Ja yön aikana ei ollut kertaakaan kuuma.
Tämä päivä onkin ollut sitten paljon parempi. Kaikki on mennyt putkeen tänään. Tosin jos luulitte että selvitään täällä harjoittelusta jotenkin helpommalla niin luulitte väärin. On nimittäin ihan muutama tehtävä ja niiden lisäksi meitä kuvataan kaksi kertaa videokameralla ja nauhoitetaan kuviteltuja tilanteita potilaiden kanssa. Meidän ryhmä tosin pääsee helpommalla, sillä muiden "esitykset" kuvataan oikeassa potilastilanteessa. Mutta vääntäkääpä siinä sitten videokameralla englanniksi jotain ymmärrystä mielenterveysongelmista kärsivälle potilaalle, joka minun tapauksessa on Jaana. Onneksi päästiin samaan harjoittelupaikkaan sentään. Vissiinkin joku vanhusten dementiaosasto. Meillä on sama ohjaajakin. Tavattiin tänään toinenkin opettaja, jonka vanhemmat ovat suomalaisia, mutta hän ei puhu suomea lainkaan. Hänkin on uskomattoman mukava ja taitava opettaja. Täytyy kyllä sanoa, että täällä on saanut todella paljon irti noista tunneista ja onneksi englannin kieltä ymmärtää todella hyvin. Tänään saatiin bussikorttikin ja vielä ilmaiseksi! Päästään sillä matkustamaan niin paljon kuin lystää. Ja saatiin kampus kortitkin. Niillä pääsee esim. kuntosalille. Pakko kyllä ottaa kuvia niistä kaikista urheilumahdollisuuksista mitä täällä on. Ihan uskomattoman hienoa! Täällä pystyy harrastamaan todella monipuolisesti ja melkein milloin vain. Ja luokat ja koko kampus ovat älyttömän siistejä. Tänään tavattiin se kordinaattorikin, Kyla, joka oli todella mukava. Häneltä saatiin paljon lisätietoa kaikista käytännön asioista. Kysyttiin adaptorista häneltä ja hän osasi neuvoa meille paikan, josta niitä saisi. Samantien lähdettiin sitten hakemaan adapteria Westbrook Mallilta. Päästiin testaamaan bussia ekaa kertaa. Ei ajettu edes harhaan. Adapteri löydettiin ja voin sanoa, että onnen tunne oli jotain sanoinkuvaamatonta. Käytiin myös kaupoissa pyörimässä ja testattiin WallMart, joka oli kyllä pettymys. Siellä oli kaikkea, mutta aika sekava paikka kaiken kaikkiaan. Nyt sitten olen täällä omassa huoneessa rauhoittumassa. Ei olla vielä nähty muita kv-opiskelijoita. Niillä olis jotkut bileet tänään, mutta kumpikin meistä on vielä niin väsynyt, että jätetään ne vielä tällä kertaa väliin. Jospa tänä yönä saisi nukuttuakin, kun saatiin peitot, joita mulla on kaksin kappalein.
Mutta siis elämä hymyilee täällä nyt ja kaikista vastoinkäymisistä huolimatta mukavaa on ollut. Saattaa olla, että ollaan Jaanan kanssa vähän epäsosiaalisia tapauksia, mutta täällä on niin paljon nähtävää, että halutaan tutustua kaupunkiin yms. kuin olla bileissä koko ajan. Voi olla, että tuo harjoittelu väsyttää niin paljon, ettei sit jaksakaan paljon muuta. Tuntuu, että paljon on jäänyt sanomatta, mutta uskokaa, että tämä väsymys on uskomaton. Semmoinen vielä, että täällä ihmiset on uskomattoman ystävällisiä. Aina saa apua kun pyytää. Ja sitten vielä, että vaikka alussa englannin puhuminen tuntui aika takkuiselta niin jo 3 päivässä huomaa, että kun on pakko puhua niin puhuminen on parantunut jo nyt. Ei enää pelota suun aukaiseminen niin paljon. Huomenna mennään sitten Calgaryn keskustaan. Mun pitää ostaa housut ja kengät harjoitteluun, sillä tuli ilmi, että ollaan siellä omissa vaatteissa ja että mulla ei satu olemaan mitään sopivia vaatteita. Tai siis lähinnä housuja. Voi harmi;) Isälle tulee lisää päänvaivaa, kun saattaa olla, että ei ihan tähän jää nämä vaateostokset täältä. Kannattaa lähteä sinne kirpparille myymään äkkiä niitä vanhoja vaatteita alta pois:)
Tässä vielä pari kuvaa. Ensimmäinen on koulun toisesta "pääsisäänkäynnistä" ja toinen on ihanista taloista, jotka on tässä kampuksen vieressä. Eivät ole mitään kovin hyviä kuvia, mutta parempia ei olla vielä ehditty ottaa. Tänään oli muuten ihana ilma. Aurinko paistoi ja oli lämmintä. Huomenna pääsen ottamaan ensimmäistä kertaa yhteyttä Suomeen skypellä. Ihanaa kuulla ja nähdä:) Yritän nyt päästä tänne päivittämään kuulumisia suht usein kunhan koululta ehdin. Tähän meni aikaa yli 1,5 tuntia, joten aikaa tähän menee kyllä aika paljon. Kommentoikaa jotain niin tiedetään, että tämä on vaivan arvoista.
Tuntuu uskomattomalta olla täällä nyt. Ei oikeastaan tunnu siltä, että olisi jossain ulkomailla, vaikka koko ajan joutuu kommunikoimaan englanniksi. Saatiin muuten kiitosta Kylalta siitä, että oltiin niin omatoimisesti ilman hänen apuaan saatu selvitettyä monia asioita. Pakkohan meidän oli kun ei täälläkään kukaan ollut neuvomassa. Tähän totuttiin jo Suomessa, joten miksei täällä sitä osattaisi:) Nyt hiljenen vähäksi aikaa.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti