Lisää ruokavalitusta

Annina kiteyttikin hyvin tuossa tämän meidän ruokaongelman täällä. Nyt joku tietenkin miettii itsekseen, että "hmmm, miksipä tytöt ei kokkaa itse?" No, vastaushan on se, että kun meillä ei ole täällä välineitä. Meidän olisi ostettava kaikki tarvikkeet kattiloista, kauhoista ja vispilöistä lähtien ja se nyt ei ihan älyttömästi hotsittaisi. Ja minä kun vielä kysäsin mun kämppiksiltä, että saako täällä olevia astioita lainata, niin vastaus oli että jokaisen on hommattava omat tavarat. Minua ainakin henkilökohtaisesti eniten rassaa just se, kun me ei oikein pystytä tekemään täällä ruokaa. Osattaishan me keittää perunaa, mutta milläpä sen perunan keität. Syömme siis mitä sattuu. Mutta lämpimän ruuan vähyydestä huolimatta ei täällä laihtumaan pääse. Nimittäin kaikki muu mitä naamaan vedetään (hedelmiä lukuunottamatta), onkin sitten sellasta vähemmän-terveellistä-ja-aivan-varmasti-lihottavaa, tyyliin paahtoleipää. Tai mun tämän aamuinen aamupala; muroja ilman maitoa (maito loppu) ja suklaata. Oli leipä päässyt vähän homehtumaan, niin en viitsinyt syödä sitä :) Joten söin leivän sijasta suklaata, eikös se käy niinkin?

Mikä Kanadassa mättää?

Ruoka. Tästä tulee valitusteksti, mutta hei, meillä on nyt se 3 viikon kulttuurishokki menossa, joten saa valittaakin. Joku voisi luulla, että me ollaan tällä hetkellä ruokaparatiisissa, mutta totuus on jotain ihan muuta. Tai kai me ollaan ruokaparatiisissa, mutta ei osata ottaa hyötyä irti siitä. Tämä ruokaongelma johtuu täysin siitä, että täällä ei ole kouluruokakulttuuria. Kukaan nyt ei varmastikaan ole kouluruoan suurystävä, mutta täällä maailmalla sitä alkaa jostain kumman syystä arvostamaan. Täällä kouluruokakulttuuri käsittää pikaruokalat. Täällä ei siis ole mitään muuta tarjolla kuin pikaruokaa. Terveellisin vaihtoehto mikä ollaan löydetty taitaa olla keitto. Sekin maksaa reilusti yli 2 euroa. Muuten ruoasta saa pulittaa 4-7 euroa. Ja annokset ovat järkyttävän kokoisia. Ei niitä pysty mitenkään syömään kokonaan. Tällä hetkellä taktiikka Jaanan kanssa on, että otetaan annos puoliksi. Säästää rahaa ja saa sopivan kokoisen annoksen. Ihan ok juttu siis, mutta silti kallista ja ei kovin ravinnerikasta. Just tänään mietittiin, että saattaa olla hemoglobiini aika alhainen täältä tullessa, kun täällä ei ole ruisleipää ja koko reissulla ei olla syöty punaista lihaa kunnolla vielä kertaakaan. Kaksi kertaa ollaan "maistettu" sitä: mäkkärin hampurilaisessa ja sitten niissä burritoissa, joista ei enempää. Ja kasvisten syöti on myös aika rajoitettu. Pitää varmaan alkaa ostamaan rautapitoisia kasviksia ja alkaa niitä syömään. Hedelmiä tosin menee, mutta ne ei taida olla kovin kummoinen raudan lähde. Aamupala, välipala ja iltapala on kunnossa. Niihin löytyy ruokaa täältä helposti. Olis vaan kiva saada "kunnon" ruokaa edes kerran päivässä. On uskomatonta miten ikävä voikaan olla makaroonilaatikkoa, keittoja, kaalilaatikkoa, lihapullia ja muusia, ihan mitä tahansa suomalaista perusruokaa. Tämä ruokaongelma aiheuttaa varmaan eniten harmaita hiuksia meille täällä. Tähän mennessä en ainakaan minä ole saanut mitään kicksejä mistään ruoasta. Ehkä ihan vähän noista katkaravuista tuossa lautasella. Jotta asia tehtäisiin meille mahdollisimman vaikeaksi, emme löytäneet tänään kaupasta minkäänlaisia einesmikroruokia, jotka olisi helppo tehdä mikrossa. Olimme siis vajoamassa jo einesten luvattuun maahan, jotta saisimme ruokaa edes vähän halvemmalla ja joka edes hieman muistuttaisi kotiruokaa. Turha luulo. Täällä ei ole mikroruokaa. Piste. Pakasteita kyllä löytyy ja kysykää vaan kuinka paljon.No, mutta se ruoasta. Se vaan sattuu olemaan oikeasti varmaan ongelma numero yksi. Joka päivä sama ongelma: missä ja mitä syödään. Mulle on tulossa Suomesta salmiakkia ja purkkaa. Sen olisi pitänyt tulla jo, mutta pakettia ei näy eikä kuulu. Joka ikinen päivä olen käynyt katsomassa postin 10 kertaa, mutta ei siellä ole mitään. Alan jo epäilemään, että kirje on laitettu jollekin toiselle tai että se on hävinnyt jonnekin matkalle. Mitähän muuta vielä, josta piti valittaa? Ehkä tämä riittää. On vaan niin rasittavaa, kun ei saa arjesta kunnolla kiinni. Ehkä keksin yhden asian vielä. Koulutehtävät. Niitä on ihan liikaa. Ei oikein ehdi nauttimaan tästä reissusta, kun on niin paljon tekemistä. Joka viikko joku tehtävä. Onneksi ne helpottuvat noin kuukauden päästä. Sitten alkaa toinen harjoittelu ja sinne ei luultavasti tarvitse tehdä mitään isompia tehtäviä ja lisäksi meillä ei ole teoriaa, joten siitäkään ei ole harjoittelua. Tosin ne joutu ottamaan meiltä toisen lomaviikon pois, koska me lähdetään aikaisemmin pois, joten meillä ei muuten kertyisi tarpeeksi tunteja. No, mutta 3 päivää harjoittelua ja 4 vapaata viikossa on ihan ok. Tällä hetkellä ei vaan jaksais noita koulujuttuja yhtään.Loppuun vielä jotain positiivista. Todella monet ihmiset ovat kehuneet meidän kielitaitoa. En tiedä tekeekö ne sitä kaikille vai ollaanko me Jaanan kanssa yksinkertaisesti vaan niin hyviä. Veikkaan jälkimmäistä:) Ja tulijaisiksi täältä on tulossa loistava pannukakkuohje ja maailman parasta vaahterasiirappia. Muuta ei tuodakaan. Juuri tänään sanoin, että mulla ei ainakaan vielä ole kulttuurishokkia, mutta taitaapa se sittenkin olla. Ikävä Kuopiota ja ihmisiä, jotka eivät tervehdi tuntemattomia:D Ja salmiakkia ja omaa sänkyä.

Banff ja Lake Louise

Ensiksi äitille ihan vaan tiedoksi, että kunnossa ollaan. Ei oo blogiin ollut oikein kirjoitettavaa niin ei ole siksi sinne merkintöjä tullut ja tosiaan viikonloppuna oltiin reissussa eikä ehditty koneen äärelle. Toiseksi mun pitäisi olla tällä hetkellä kirjoittamassa yhtä tehtävää, joka pitää olla huomenna valmis, mutta ajattelin ilahduttaa teitä ja kirjoittaa merkinnän ensiksi.

Lauantai-aamuna klo 7 lähdimme Calgarysta kohti Banffia. Calgary näytti upealta aamulla, kun oli pimeää ja koko kaupunki oli yhtä valomerta. Aluksi maisemat olivat lähinnä peltoja peltojen perään, ei yhtään metsää. Vuoria lähestyessämme alkoi metsääkin hieman näkymään ja ensimmäiset vuorimaisemat olivat upeita. Niistä ei tosin saanut kovin hyviä kuvia otettua, koska lasin läpi heijasti liikaa. Videokuvaa tuli sitten otettua jonkin verran. Aamulla oli pakkasta tosiaan reilut 25 astetta, joten hieman palelti.Ensimmäisenä vietiin laskettelijat Sunshine Villageen. Siellä pysähdyimme joksikin aikaa ja teimme tuttavuutta toisiin vaihtareihin. Kuvassa Jaana Florianin, Julion, Aldon ja Adan kanssa. Pysähdyksen jälkeen lähdimme Banffiin. Teimme pienen kiertoajelun siellä ensiksi. Ajoimme ohi erään vaatimattoman näköisen hotellin, jossa yöstä saa kuulemma pulittaa noin 500 dollaria. Ainakin oli hotellilla näköä ja kokoa. Hotelli siis kuvassa alhaalla. Tourin jälkeen lähdimme kohti Sulphur vuorta. Tarkoituksen oli kävellä vuori ylös lumikengillä. Aikaa Kylan mukaan menisi 2 tuntia. Pakkasta oli edelleen reilusti, mutta lähemmäs 10 paitakerroksen jälkeen olo oli suht ok. Aurinko onneksi alkoi paistamaan ja tuuli ei häirinnyt lainkaan, joten siinä mielessä sää oli ok. Kylmä unohtuikin pian patikoinnin aloituttua. Tuntui kuin vuoren huippu ei lähestyisi lainkaan ja että aikaa kului kamalan paljon. Epätoivo alkoi iskemään jo puolivälissä. Reitti ei ollut helppo, sillä polku oli todella kapea. Matkan varrelta sai otettua upeita kuvia! Gondoli meni ylös vuorelle. Kyyti ylös maksoi 20 dollaria, mutta jos käveli ylös, pääsi talvella alas ilmaiseksi. Sen takia kukaan vaihtareista ei maksanut kyytiä, sillä kaikki kuvitteli, että matka olisi suht helppo kävellä. Totuus oli siis jotain muuta.Patikointireitti vuorelle oli 5,5 kilometriä. Varsinkin viimeinen kolmannes oli pelkkää ylämäkeä ja lumikengillä todella raskas tarpoa, vaikka niistä olikin apua jäisissä kohdissa. Minä otin kengät pois ehkä 15 minuuttia ennen huippua ja mikä autuus olikaan kävellä ilman niitä. Olisi pitänyt ottaa ne aikaisemmin pois. Huipulle päästyä oli voittajafiilis. Puuttui vaan Rockyn musiikit taustalta. Maisemat olivat upeat, ei niitä voi kuvailla eikä ne kuvissa näytä yhtä hienoilta. Välillä oli vaikea uskoa, että maisemat olivat oikeita, sillä ne näytti ihan maalauksilta.Huipulla odottelimme muut. Meillä meni aikaa noin 2 tuntia 15 minuuttia. Viimeiset tulivat noin 3 tunnin kävelyn jälkeen. Kyyti alas Gondolilla oli loistava. Minä nauroin koko matkan, kun Jaana ja Javier pelkäsivät niin paljon ja huutivat melkein koko matkan ajan:) Alhaalta ostin t-paidan, kun olivat tarjouksessa. On nyt pelipaita jalkapalloonkin. Alas päästyämme lähdimme hakemaan laskettelijoita Sunshine Villagesta. Olo oli aika kamala. Kylmä ja likainen. Onneksi päästiin Jaanan kanssa ensimmäisenä suihkuun hostelliin päästyämme. Suihkun jälkeen lähdettiin syömään Banffin keskustaan. Meidän piti mennä yhteen Steakhouseen, mutta sinne ei päästy sisään. Mentiin sitten toiseen ravintolaan. Ruoka oli ihan ok. Ruoan jälkeen oli tarkoitus lähteä takaisin hostellille, koska siellä oli karaoke-ilta. Me jouduttiin odottamaan Jaana ja Javierin kanssa taksi 40 minuuttia ja kun vihdoin päästiin hostellille takaisin, oli kello jo paljon ja me oltiin ihan naatteja. Eiku nukkumaan. Eipä muutkaan jaksaneet pitkään laulaa

. Aamulla oli aikainen herätys. Hostellin aamupala oli hyvä. Tarjolla oli hedelmiä, jugurttia, croisantteja, muffinsseja ja pannukakkuja. Pannukakuista tosin ilmoitettiin vasta kun olimme jo olevinaan syöneet aamupalan. Pakkohan niitä kumminkin oli maistaa ja eihän niillä muuta saanut kuin kamalan ähkyn. Aamupalan jälkeen lähdimme taas viemään laskettelijoita Sunshine Villageen ja me muut jatkoimme siitä sitten Johnston Kanjoniin. Lumikengät taas jalkaan ja tarpomaan. Nyt reitti oli kohtuullinen ja lyhyempi. Ei ollut isoja ylämäkiä, joten oli todella miellyttävä kävellä. Pakkasta oli vähemmän kuin sunnuntaina ja aurinko paistoi. Silti meinasi alussa olla aika kylmä. Matka jäisille vesiputouksille oli hieno. Maisemat olivat taas upeita kun vuoret näkyivät matkalla. Joki oli osittain sula ja vesi on todella niin kirkas, että siitä näkee todella hyvin kivet joessa.Kanjonin jälkeen lähdimme Lake Louiselle. Siellä oli jäänveistokilpailut. Ihan hienoa veistoksia kyllä olivat tehneet. Odotimme Lake Louiselta ehkä hieman enemmän kuin mitä saimme. Siellä ei ollut sitten kuitenkaan kovin paljon tekemistä. Iski jo yhdessä vaiheessa epätoivo, että miten saa ajan kulumaan, mutta päätimme sittenkin luistella. Oli mukavaa luistella pitkästä aikaa. Ja niin hienoissa maisemissa. Harmi vaan, että aurinko ei ehtinyt paistaa notkoon lainkaan. Lake Louisen jälkeen lähdimme hakemaan laskettelijat ja sitten takaisin Calgaryyn. Reissu oli todella mukava ja oli hienoa nähdä vuoret. Mukavaa oli myös tutustua muihin vaihtareihin paremmin. Huomenna lähdettään syömään Wingsejä lähipubiin heidän kanssaan. Mutta onnistunut viikonloppu kylmästä säästä ja unen puutteesta huolimatta. Tuli kuntoiltua oikein kunnolla ja nähtyä niin hienoja maisemia, ettei voi uskoa. Pakko hehkuttaa noita vuoria, sillä ainakin itse olin häkeltynyt niistä. Lopuksi vielä video kuvattuna autosta.

Huomenna käydään kahvilla Maureenin kanssa ja soitellaan Suomeen pitkästä aikaa. Ensi viikolla ei varmaan mitään ihmeempiä. Mulla on jalispeli tiistaina. Eka peli muuten voitettiin!! Ja sitten yritän päästä kokeilemaan Rock Bandia Javierin luokse. Muuten varmaan vaan koulua ja harjoittelua. Viikonloppuna ehkä lähdetään Chinook Mallille. Tai jos ei sinne niin sit keskustaan ja leffaan.

Roskaruokaa...

Ihan pakko on vielä tuohon Anninan edelliseen kirjoitukseen todeta, että ihan oikeasti se Taco Bell oli ihan hirveä kokemus. Henkilökohtaisesti mulla varmaan vaikuttaa osittain myös se illan ja yön oksentaminen, mutta kyllä se oli hirveetä. Yöllä jos satuin vahingossakaan ajattelemaan niitä "lovely burritos", ni kyllä vessanpönttö kutsui samantien. Ja oikeastaan vieläkin mahassa pyörähtää, kun mietin sitä "ruokaa". Ja mieti Annina, me oltais saatu vielä sillä kupongilla niitä tacoja edullisesti :) Sitä jäin vaan miettimään, että miten joku voi syödä sitä ruokaa??

Arkea, arkea.

Lauantain jälkeen ei ole tapahtunut mitään kovin järisyttävää. Sunnuntaiaamuna käytiin siellä Farmer's Marketissa ja voi miten ihastuttava paikka se olikaan! Sieltä on ostettava tulijaisia kyllä. Paikalliset viljelijät ym. myivät siellä vihanneksi, hedelmiä, hunajaa, lihaa, karkkia, huopa- ja nahkakäsitöitä ja paljon paljon muuta. Aivan mielettömän ihania juttuja! Onneksi samat myyjät ovat siellä päivittäin. Maistettiin semmoista glögin tyylistä kuumaa juomaa omenan makuisena. Oli ihanaa! Sitä on ostettava Suomeen. Näimme myös muut vaihtarit ja etenkin meksikolainen Ada ja japanilainen Rina olivat ihastuttavia. Rina innostui kovasti, kun kerroin tulevani käymään kesällä Japanissa. Ja Ada oli valmis ottamaan meidät vieraakseen Meksikoon milloin tahansa.

Marketin jälkeen lähdettiin käymään Westhillssissä. Oli pakko päästä käymään Tommy Hilfigerin myymälässä kun siellä on menossa superalet. Löysin sieltä hupparin ja Kallelle pari paitaa. Jaanakin osti hupparin. Sitten päätettiin kokeilla Taco Bell. Sanonpahan vaan, että oli elämäni pahinta pikaruokaa ja Jaana voi varmasti olla samaa mieltä tästä kanssani. Yöäk! Enpähän ole koskaan ennen heittänyt roskiin niin paljon ruokaa. Takaisin tultuamme lähdimme kuntosalille. Siellä treenattiin kunnolla ja oltiin ihan puhki treenin jälkeen. Minä katselin sarjoja koneelta, mutta Jaanalla olikin mielenkiintoisempi ilta kera oksennuksen. Ollaan nyt sitten molemmat olleet täällä yrjötaudissa, joten jospa ei enää tarvitsisi sairastaa.

Maanantai menikin sitten lepäillessä. Jaana oli toipunut edellisestä illasta ja yöstä joten kuten, joten hän lähti minun seuraksi hakemaan ruokaa ja lähettämään pari kirjettä/korttia Suomeen. Illalla käytiin vielä kaupassa. Loppuilta meni Jaanalla vielä toipuessa ja minulla sarjojen parissa. Tänään onkin sitten opiskeltu kunnolla. On ihan pikkasen noita koulujuttuja tehtävänä niin pakko oli aloittaa jo nyt. Illalla käytiin vielä salilla ja nyt minä odottelen videotreffejä Suomen päähän. Mua alkaa pikku hiljaa ärsyttämään tämä soluasuminen varsinkin kun nuo kämppikset on niin sotkuisia. En ole ennen asunut solussa, joten vaatii totuttelua tämäkin. On vaan niin rasittavaa, kun nämä muut tytöt tarvitsisivat äidin tänne asumaan luokseen. Pizzalaatikoita on ympäri kämppää ja tiskaamisesta ei tunnu olevan tietoa. Ja kämppikset on koko ajan kotona. Niillä ei ole paljon koulua niin ne viettää päivät pitkät telkkaria katsoen/jotain miljoonista pelikonsoleistaan pelaten. Ulkona eivät varmaan käy koskaan. Verhot on aina kiinni ja kämppä pimeenä. Plaah. Ei voi mitään, mutta kaipaan tosi paljon aikaa olla yksin. Täällä sitä ei ole koskaan.

Tässä nyt jotain pikaista. Viikonloppuna on se Banffin matka niins sieltä sit toivottavasti ihania ja aurinkoisia kuvia ja paljon kerrottavaa. Kuulumisiin.

Kuinka vietetään lauantai-ilta Calgaryssa?

Otsikkoon päästään vasta kirjoituksen lopussa. Sitä ennen aiemmista päivistä täällä. Torstaina harjoittelu siis jatkui. Se olikin mielenkiintoinen päivä, sillä pääsimme osallistumaan terapioihin. Jaana meni ohjaajamme Kathyn kanssa tunteiden ilmaisuun ja minä pääsin terapeutin kanssa osallistumaan CBT:hen. Itsellä oli ainakin mielenkiintoinen kokemus, sillä terapiaryhmässä oli vain kaksi potilasta. Yllätyin, miten avoimesti he kertoivat kokemuksistaan ja masennuksestaan. Oli myös mielenkiintoista tarkkailla terapeutin tehtävää ryhmässä; miten hän puhui potilaille ja mitä hän kertoi. Jälkeenpäin kävimme terapeutin kanssa läpi, mitä siellä tapahtui. En varmaan ole koskaan harjoitteluissa Suomessa keskustellut niin syvällisesti läpi tapahtuineita juttuja, kuin nyt tämän terapeutin. Oli todella mukavaa. Pääsen samaan terapiaan joka torstai muutaman viikon ajan ja muilla kerroilla pääsen osallistumaan paremmin niihin. Nyt vain istuin ja tarkkailin. On ollut muutenkin rohkaisevaa olla harjoittelussa, kun saatiin torstaina palautetta, että kieli ei todellakaan ole ongelma siellä. Pärjäämme siis hyvin.

Torstai ei ollut minulle kovin vahva päivä, sillä kun pääsimme kotiin, minulla alkoi mahatauti. Ensin epäilin, että se olisi Noro-virusta, koska sairaalassa oli liikkeellä sitä, mutta onneksi tauti kesti vain torstai-illan, joten tuskin se Noroa oli. Ehkä sain jonkin ruokamyrkytyksen tai vastaavan. Kuitenkin en perjantaina ollut työkunnossa ja jäin lepäämään kotiin. Jaana joutui olemaan harjoittelussa yksin. Meidän ohjaaja oli ihana ja oli sanonut Jaanalle, että hän voi olla täällä Kanadassa Anninan varaäiti ja jos tarvitsen jotain niin hän tuo vaikka kanakeittoa minulle. Hän myös sanoi, että jos haluamme lähteä joku sunnuntai vuorille, niin pääsemme hänen kyydissään sinne paikkaan, jossa ei ole turisteja. Aiomme kyllä käyttää tarjouksen hyväksemme. Kathy tarjoitui heittämään meidät joku päivä myös Chinook Centeriin. Se on kuulemma todella iso ostosparatiisi täällä. Siellä voi kuulemma kokeilla myös Kanadan perinneruokaa eli buffaloa. Mielettömän ystävällisiä ihmisiä täällä. Potilaatkin ovat kuulemma oppineet jo ainakin Jaanan nimen ja tervehtivät häntä sillä. Meidän nimet on kyllä tuottaneet monille päänvaivaa lausunnan kanssa. Ihme kyllä, minun nimi osataan kirjoittaa täällä oikein, toisin kuin Suomessa:)

Perjantaina olin jo sen verran hyvässä kunnossa aamun levättyäni, että uskaltauduin käymään kaupassa. Kävimme myös pesemässä pyykkiä pyykkituvassa. Täällä pesuainetta myydään kamalan isoissa pakkauksissa ja syykin selvisi ensimmäisen pesukerran jälkeen. Koneet on niin surkeita, että pesuainetta pitää laittaa kunnolla. Pyykkitupa oli erittäin viihdyttävä paikka. Siellä oli iso telkkari, jota koneiden pyöriessä katsoimme. Minä olin taudin jäljiltä vielä aika väsynyt, joten perjantaina ei sitten tehty sen kummempaa. Tai no varattiin me lennot ja hotelli Vancouveriin. Mennään sinne lukulomalla kolmeksi yöksi 17-20.2. Suhta halvalla päästiin. Lennot ei olleet niin kamalan halvat, mutta löydettiin loistava hotelli aivan kaupungin sydämestä ja halvalla. Nyt on siis eka matkakin tiedossa täällä. Lauantaina lähdettiin sitten taas Palin kyydissä keskustaan sen jälkeen kun oltiin soitettu Suomeen. Tässä kuva Palista, kun sain tänään napattua. Ensismmäisenä lähdettiin Calgary Toweriin. Jo päivän alussa meinasi tulla kömmähdys kun nainen tornin vastaanotossa sanoi meille jotain ja emme kuulleet kunnolla alkua. Minä kuulin vain jotain, että joku ei toimi ja pahoittelua, joten ajattelin automaattisesti, ettei me tänään päästä torniin. Kysyin sitten varmistaakseni, että tänäänkö ei siis torniin pääse ja vastaanoton nainen kysyi minulta, että niinkö hän minun mielestä sanoi. Minä sönkötin siihen sitten jotain, että en kuullut kunnolla mitä sanoit. Kyseessä oli se, että pankkikorttikone ei toiminut, joten ei voinut maksaa kortilla. Eipä siinä sitten mitään. Onneksi oli käteistä matkassa ja väärinkäsitys oli nopeasti ohi.Torni on noin 190 metriä korkea. Aika samantyylinen kuin Puijon torni. Hienot maisemat siellä kyllä oli ja kun ilmakin oli loistava niin mikäpä siellä oli käydä. Ei nyt ehkä ollut mikään ultimate-kokemus, mutta pitäähän sitä Calgary Towerissa käydä kerran kun Calgaryssa ollaan. Napsittiin ihan hyvin kuvia sieltä. Siellä oli myös korkeanpaikankammoisille sopiva paikka, jossa seisottiin läsin päällä ja alla vilisi kaupunki. Meni kyllä vähän aikaa ennen kuin uskallettiin mennä sinne seisomaan. Mutta tässä todisteet siitä, että seisottiin siinä. Tornin jälkeen käytiin pyörimässä kaupoissa. Minä löysin pari paitaa töihin ja kengät. Jaana osti yhden paidan töihin myös. Tarkoitus oli käydä syömässä shoppailun jälkeen jossain ravintolassa. Pyörittiin keskustaa ympäri jonkin aikaa. Käveltiin sattumalta ohi, kun ikkunanpesijät olivat töissä. Tässä äidille ja isälle todiste, että kyllä ne täälläkin osaa ikkunoita pestä korkeita rakennuksista:)Löydettiin ravintola sattumalta kun pyörittiin keskustaa ympäri. Täytyy kyllä sanoa, että loistava ravintola löydettiinkin. Paikka oli todella hieno sisältä ja hinnat olivat suht edulliset. Ei saatu kovin hyviä kuvia ravintolan sisältä ja nimikin unohtui jo, mutta pääasia, että tiedetään, missä se on. Minä söin pastaa, jossa oli lohta ja katkarapuja, Jaana kanapastaa. Molempien ruoat oli todella hyviä ja isoja ja pastan kanssa tullut leipä oli jotain todella uskomatonta. Ei jaksettu syödä annoksia ihan kokonaan loppuun, mutta noukittiin kyllä kaikki mahdollinen kana ja kala, mitä löydettiin. Kun tarjoilija tuli korjaamaan ruoat, hän kysyi: Can I pack your food? Me sitten nohevina siihen vastattiin, että kyllä. Luultiin jotenkin, että hän tarkoitti, että voiko hän korjata ruoan pois. Vähän ajan päästä hän tuli kahden muovipussin kanssa takaisin, joissa oli pienet laatikot. Minä ajattelin, että täällähän on hyvä tarjoilu ja luulin, että kassissa oli jokin pieni jälkkäri esim. suklaata. Kesti jonkin aikaa ennen kuin tajusin, että tarjoilija oli pakannut meidän ruoat. Eihän siinä mitään, mutta kun minulla lautaselle ei jäänyt muuta kuin spagettia. Kirjaimellisesti vain spagettia, sillä ruokaani ei kuulunut kastiketta vaan spagettia, joka oli maustettu valkosipulilla. Jaanan ruoassa oli sentään tomaattikastiketta, mutta hänkin oli noukkinut urhoollisesti kaikki kanat ja kasvikset ruoasta pois. No, jospa se tarjoilija oli ajatellut, että spagetti oli niin hyvää, että sitä oli pakko saada kotiinkin. Jätettiin sitten vähän enemmän tippiä sille:)

Takaisin bussipysäkille kävellessämme kuljimme baarin ohi, joka näyttää Calgary Flamesin pelit isolta screenilta. Ajateltiin sitten, että olisi mukavaa lähteä näin lauantai-iltana katsomaan peli sinne. Minä otin selvää bussiaikatauluista, kun meidän vakiovuoro Palin kyydissä ei mennyt enää siihen aikaan keskustaan. Löysin sitten olevinaan vuoron, joka ajaisi keskustaan ja päätimem lähteä aikaisemmassa bussissa sinne, kun emme kyseisellä vuorolla olleet matkustaneet ja matkaan meni netin mukaan aikaa 45 minuuttia. Hyppäsimme bussiin. Istuimme muina miehinä ensin noin tunnin bussissa, joka ajeli Calgaryn eri lähiöissä. Ihmisiä tuli kyytiin ja jäi pois. Bussi pysähteli melkein joka pysäkillä. Tunnin jälkeen näimme keskustan valot ja olimme innoissamme, että kohta ollaan perillä. Iloa kesti ehkä 100 metrin ajan, kunnes bussi kääntyi pois keskustaan menevältä tieltä. Jonkin ajan kuluttua huomasimme kulkevamme samaa reittiä takaisin, kuin mitä olimme tulleet. Kaksi tuntia kulutimme lauantai-iltana siis aikaa bussissa, jonka piti viedä meidät pitämään hauskaa ja joka palautti meidät takaisin koululle. Olimme matkan jälkeen niin puhki, ettemme jaksaneet mennä katsomaan peliä edes koulun paikalliseen baariin, Libbyyn. Kyllä, hyvästi suunniteltu lauantai-iltamme päättyi kotiin ja koneen ääreen kirjoittamaan tätä. Kyllä aika paljon harmittaa, mutta nytpähän ollaan nähty bussin numero 20 reitti. Sopiva lopetus tälle päivälle. Lopuksi vielä kuva siitä, minne meidän piti päästä. Ehkä joku toinen kerta.. Ehkä katson seuraavalla kerralla bussin reitin vähän tarkemmin..

Ensimmäinen päivä harjoittelussa ja matkasuunnitelmia

No niin. Ensimmäinen päivä harjoittelua on siis takana. Sairaalaan päästiin melkein ilman kommelluksia. Jäätiin ison sairaalan pysäkillä pois, joka on 100 metrin päästä Glenmoresta. Reippaina naisina kysyttiin neuvoja ja löydettiin perille ajoissa. Sairaalassa vastassa meitä oli Helena, joka vei meidät osastolle ja esitteli osan henkilökunnasta. Menimme heti ensimmäisenä aamuraportille, josta emme ymmärtäneet paljon mitään. Yöhoitaja ei näyttänyt lainkaan siltä, kuin hän olisi valvonut koko yön. Kun raportti oli ohi, keskutelimme hetken ohjaajamme Kathyn kanssa päivästä ja sitten hän näytti meille osaston. Osastolla on potilashuoneita yhteensä 20. Suurin osa potilaista on iäkkäitä ja kärsivät masennuksesta tai skitsofreniasta. Kävimme myös tutustumassa omiin potilaisiimme. Molemmat vaikuttivat ihastuttavilta. Ennen aamupalaa mittamisimme omilta potilailtamme verenpaineet ja lämmöt. Lämpömittari oli aika eksoottinen, mutta kyllä sillä onnistui mittamaan.

Mittausten jälkeen oli vuorossa aamupala. Kävimme katsomassa, miten potilaiden ruokasysteemitoimii lähinnä. Sitten menimme potilaiden kanssa jumppaamaan ja keskustelemaan, onko heillä jotain kehitysideoita osastolle. Jumppaaminen oli varsin raskasta, sillä kävimme eilen kuntosalilla. Paikat oli aika jumissa varsinkin minulla, kun olin maanantaina pelaamassa jalkapalloakin. Jumpan jälkeen pääsimme kahvitauolle ja sen jälkeen menimme keskustelemaan Kathyn kanssa tavoitteistamme ja siitä, mitä kaikkea pääsemme tekemään harjoittelujakson aikana. Pääsemme lääkärin kanssa kotikäynnille tai ainakin sen tapaiselle, pääsemme näkemään sähköhoitoa ja pitämään ryhmäterapiatunteja potilaille. Itseasiassa Jaana menee jo huomenna pitämään Kathyn kanssa terapiatuntia ja minä menen erään toisen hoitajan kanssa pitämään kognitiivista terapiaa. Ei mitään hajua siitä, mitä siellä tehdään, mutta ei siinä mitään. Potilaat ovat todella ihania ja olivat innoissaan siitä, että me olemme Suomesta harjoittelemassa täällä. Eräs rouva kommentoi, että meillä on ihana aksentti puheessa:D

Lounastauolla kaikki syövät yhdessä. Siis hoitajat. He kyselivät meiltä millainen koulutussysteemi Suomessa on ja neuvoivat meitä menemään Cowboy-baariin katsomaan paikallista menoa. Ollaan kuultu lähinnä vaan, että siellä meno voi olla aika villiä. Ajateltiin kumminkin, että kerran kun Kanadassa ollaan, niin pakkohan sellainenkin kokemus on saada. Saa nähdä miten meille siellä sitten käy:) Lounaan jälkeen tutustuimme omien potilaidemme potilasasiakirjoihin tarkemmin ja sitten oli palaveri, jossa keskusteltiin "hankalista" potilaista. Sen jälkeen kävimme opastamassa erästä potilasta pyykinpesussa. Tai lähinnä Kathy opasti, kun eihän mekään tiedetä, miten pyykkiä täällä pestään. Sen jälkeen pääsimmekin lähtemään kotiin.

Kaiken kaikkiaan harjoittelu vaikuttaa mukavalta. Siellä saa tehdä kaikenlaista monipuolisesti ja itseasiassa kommunikointi englanniksi ei tunnu edes kovin pahalta. Harjoittelu ei edes jännitä yhtä paljon kuin harjoittelut Suomessa. Ehkä se johtuu siitä, että täällä henkilökunta ei todellakaan odota meiltä mitään sen kummempaa. Mutta siis erittäin positiivisella mielellä ollaan menossa huomenna takaisin. Tässä on kuva minun huoneesta aamulla. Suurin piirtein tuossa suunnassa on keskusta. Aika huono kuva, mutta parempaakaan ei nyt ole tarjolla. Sitten vielä todisteet siitä, että silmälasit tosiaan hajosi jalkapallossa. Ja eilen illalla huomasin, että silmässä on mustelma kyseisen tapahtuman jäljiltä. Sitä ei onneksi erota kunnolla, koska se on juuri sopivasti silmäluomen yläpuolella, mutta lähinnä näyttää siltä, että mulla olisi luomiväriä toisessa silmässä ja toisessa ei:) Viikonloppuna lähdetään käymään taas keskustassa, koska mun pitää ostaa uudet kengät. Ovat ainakin vielä luvanneet hyvää keliä, joten saatetaan mennä käymään Calgary Towerissa. Muuten kaikki täällä on hvyin. Yritetään nähdä viikonloppuna muita vaihtareitakin. Olin eilen yhteydessä yhteen. Heillä on aika paljon vähemmän luentoja ja aikaisia herätyksiä kuin meillä, joten he pystyvät tekemään viikollakin kaikkea. Ei saatu oikein aikatauluja sovitettua yhteen, joten jää siksi viikonlopulle heidän näkeminen. Mutta eipä meillä kiire ole. Tänään käytiin harjoittelun jälkeen kokeilemassa Kanadalaista inkivääriolutta Wyckham Housessa. Se on paikallisen oppilaskunnan hoitama kompleksi kampuksella, josta löytyy miljoona pikaruokalaa, baari ja pienen pieni ruokakauppa. Alen maku ei nyt sen kummemmin eronnut Suomessa myytävästä versiosta, mutta tulipahan sitäkin nyt kokeiltua. Aikaa saatiin tapettua aika hyvin istumalla Wyckham Housessa. Ehkä tuolla alella oli jotain vaikutusta jotenkin, koska juttujen taso ei ollut kovin korkealla. Kallelle muistutukseksi sana kääretorttu. Kyllä aika paljon naurua voi siitäkin saada. Kun oltiin hieman rauhoituttu niin päätettiin lähteä tutkimaan mun asunnolle lentojen ja hotellien hintoja Vancouveriin. Meillä on helmikuun puolessa välissä lukuloma, jolloin ajateltiin käydä Vancouverissa. Ei vielä varattu mitään ennen kuin saadaan tieto siitä, onko yhdessä huipussa hotellissa suihku huoneessa. Mutta kun saadaan se tietää niin varataan lennot ja hotelli. Muuta hienoa ei tänään ole tapahtunut. Minä alan kirjoittamaan oppimispäiväkirjaa harjoitteluun, kun sekin pitäisi väsätä parilta ekalta päivältä. Ja henkisesti pitää valmistautua huomiseen, kun joutuu tekemään puhetta julkisesti englanniksi.. Kiitos muuten kommenteista:) Kyllä se Jaanakin kirjoittaa joskus. Ehkä.

Mikä on halvin tapa päästä istumaan Calgaryssa?

Sunnuntaina käytiin sitten pienehkössä ostoskompleksissa Westhills Shopping Centressä. Siellä oli kauppoja toisensa perään. Lähdettiin metsästämään mulle housuja harjoitteluun. Suunnitelmissa oli myös käydä elokuvissa, sillä lähin elokuvateatteri on Westhillsissä. Valitettavasti kuvat tältä reissulta jäivät ottamatta, joten saatte tyytyä muutamaan "hienoon" yökuvaan, mitä otettiin, kun odotettiin bussia takaisin melkein tunti.

Reissu oli meille tuottelias. Minä löysin housut mahtavasta alesta. Tommy Hilfigerin myymälässä oli kaikki alennetut tuotteet vielä -50 % joten housut lähti matkaan noin 22 eurolla. Jaana osti ehkä maailman söpöimmän jutun. Siitä ehkä kuvaa joskus myöhemmin. Keli oli taas mitä mainioin. Aurinko paistoi ja oli lämpöasteita. Valitettavasti myös kadut olivat kuravelliä ja kengät olivat kyllä tunnistamattomat reissun jälkeen. Lähdimme Westhillsiin suht ajoissa, joten meillä jäi kauppojen kiertelyn jälkeen aikaa reilu tunti. Mentiin sitten kahville, mutta Starbucksiin ei mahtunut istumaan. Kuviteltiin, että leffateatterissa olisi ollut penkkejä, mutta eipä siellä ollutkaan. Yritettiin miettiä sitten, että minne mennään istumaan, koska kauppojen kiertely vie mehut jaloista aika tehokkaasti. Ei keksitty mitään muutakaan ratkaisua, kuin tuttu ja turvallinen mäkkäri. Ainoa paikka josta sai halvalla ostettua jotain pientä. Ostettiin sitten juustohampparit 1,40 dollarilla ja "nautittiin" niistä ja huonoista penkeistä mäkkärillä. Oli muuten aika paha olo sen jälkeen. Vielä kaiken hyvän lisäksi vannottiin Jaanan kanssa, ettei varmasti syödä mäkkärillä tällä reissulla. Heti ekalla viikolla sitten jouduttiin pakon saattelemana sinne.

No, leffaan päästiin gourmet-aterian jälkeen. Kyllä ilolla maksoi leffasta. Teatteri oli uskomattoman hieno verrattuna Kuopion loisteliaaseen Stariin ja kun leffakin (Benjamin Button) oli jokaisen minuutin arvoinen niin mikäpä siinä oli olla. Varmasti käydään useimminkin leffassa. Hinnat on suunnilleen Suomen tasolla, niin kuin lähes kaikki täällä. Leffan jälkeen odottelimme tosiaan bussia aika kauan. Yksi vuoro jäi välistä. Siinä sitten annoimme kameroille töitä ja otimme kuvia öisestä Calgarysta. Pahoittelut huonosta laadusta. Tänään, maanantaina, meillä on ollut vapaapäivä. Käytiin tapaamassa vihdoin Maureenia. Hän oli ihastuttava ihminen. Sovittiin hänen kanssaan jo kahvitreffitkin parin viikon päähän. Silloin pitäisi kuulemma iskeä kulttuurishokki. Ihan vain teillekin tiedoksi, että jos ollaan parin viikon päästä jotenkin masentuneita niin se johtuu vaan shokista. Maureenin tapaamisen jälkeen käytiin Westbrookissa hankkimassa vähän urheiluvarustusta. Minä löysin toppatakin ja shortsit, Jaana sisäpelikengät ja housut. Meinataan nimittäin aloittaa Pilates täällä. Ja minä ilmoittauduin jalkapallojoukkueeseenkin. Ne hakivat naispelaajia sekajoukkueeseen, joten ajattelin mennä. Joukkue on kansainvälinen ja siinä on pelaajia mm. Meksikosta, Kanadasta, Chilestä ja Makedoniasta. Minun lisäksi yksi tyttö Meksikosta. Kävin tänään pelaamassa muutaman joukkuekaverin kanssa ja sain heti rikottua silmälasit. Onneksi mulla on toiset täällä. Eikä tuo pahasti rikki mennyt. Sanka katkesi, mutta sen voi liimata takaisin. Jospa joku vakuutus korvaisi ne. Meillä on tosiaan ihan turnauskin jalkapallosta. Pelataan sitä sisätiloissa. Ensi viikolla alkaa pelit ja ne kestää juuri sopivasti 7.huhtikuuta asti. Muut joukkuetoverit tapaan vasta joskus myöhemmin. Tänään pelasin lähinnä meksikolaisten kanssa. Oli kyllä hauskaa, vaikka en kyllä ole mikään kummoinen pelaaja ja tuskin minusta on paljon hyötyä joukkueelle. Paitsi se, että olen nainen:)

Ja sitten kaikkein tärkein tieto. Ostettiin liput Calgary Flames peliin Anaheimia vastaan! On huonot paikat, mutta kuka välittää. Päästään katsomaan oikeaa jääkiekkoa. Yritettiin saada liput lauantain peliin, jossa olisi vastustajana ollut Phoenix, mutta siihen ei ollut enää lippuja. Duckseja vastaan peli on vasta helmikuun alussa. Sitä odotellessa.

Matka Calgaryn keskustaan Palin kyydissä

Tänään käytiin Jaanan kanssa kahdestaan Calgaryn keskustassa. Keli oli mitä hienoin. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja oli lämmintä pari astetta. Linja-autopysäkillä jouduttiin jonkin aikaa odottamaan ja suureksi ihmetykseksi bussina toimi samanlainen pieni linja-auto kuin Suomen Pali. Ensin hieman epäröitiin mennä sen kyytiin, mutta päätettiin kokeilla onneamme kuitenkin. Se kannatti. Bussi ajoi suoraan Calgaryn sydämeen, Calgary Towerin viereen. Siinä uskalsimme jäädä pois. Onneksemme siitä alkoikin kävelykatu, jota päätimme lähteä kävelemään eteenpäin. Ensimmäisenä kadun varrella oli tämmöinen hieno rakennus, Bank of Montreal. Lienekkö sitten jonkinmoinen pankki, mutta hieno rakennus joka tapauksessa.Kävelimme lisää ja edessä näkyi Calgaryn kaupungintalo vissiinkin. Se oli kahdessa osassa. Toinen oli tällainen uudempi osa ja sitten toinen oli vanhempi. Vanhempi osa näkyy tuosta kuvasta, joka on otettu luisteluradalta. Kaupungintalon vieressä oli ihanan idyllinen luistelurata. Ihan kuin jostain elokuvasta.Luistinrata oli kai jokin talviolympialaisten juttu, sillä sieltä löytyi olympiarenkaat ja teksti, jossa oli jotain olympialaisista. Siellä oli myös kiveys, jossa oli ihmisten nimi. Emme löytäneet selitystä nimille eikä sieltä löytynyt mitään kuuluisuuksien nimiä, mutta hienolta se näytti. Teimme pienen kierroksen, kun yritimme epätoivoisesti löytää kauppoja. Kiersimme Calgary Towerin vierestä ja siitä saimmekin hyvän kuvan. Kuvastaa loistavasti tornia ja upeaa säätä! Epätoivo alkoi vallata meitä, sillä emme meinanneet löytää kauppoja millään. Päätimme palata takaisin lähtöpisteeseen ja lähteä kävelemään kävelykatua eri suuntaan. Se kannatti, sillä löysimme ensimmäisen kauppakeskuksen. Se muistutti Helsingin Stockmania. Siellä oli paljon merkkivaatteita ihan kohtalaisessa alennuksessa, mutta ei oikein viititty mitään ostaa, kun sieltä ei löytynyt mitään töihin kelpaavaa. Upeita vaatteita kylläkin. Jatkoimme matkaa ja löysimme toisen ostoskeskuksen heti vierestä. Se muistutti Helsingin Forumia, mutta oli paljon paljon isompi. Siitä lähti joka ilmansuuntaan uusi 4 kerroksinen osasto, jossa oli kauppoja kaupan perään. Yritin etsiä itselleni kenkiä ja housuja, mutten löytänyt. Yhdet ihanat kengät oli, joita sovitin, mutta kun ne eivät olleet ihan just semmoset, kuin olisin halunnut niin jäivät hyllyyn. Housuja sovitin varmaan miljoonia erilaisia, mutta yhdetkään eivät olleet sellaiset, joita olisin voinut käyttää muualla kuin töissä niin nekin jäivät hyllyyn. Yhteensä pörrättiin 4 tuntia käytännössä yhdessä ostoskeskuksessa. Jalat olivat jo aika puhki lopussa. Paljon oli kaikkea, mutta kun etsi tiettyjä juttuja niin ei oikein jaksanut keskittyä muihin ihaniin juttuihin. Mun on nyt pakko vaan löytää ne housut eka. Tommy Hilfigerin yöpaidan käyn kyllä jossain vaiheessa nappaamassa itselleni. Oli nimittäin sen verran ihana, että pakko saada sellainen. Eikä ollut edes kamalan kallis. Tässä kuva ostoskeskuksen ylimmästä kerroksesta, jonka molemmilla puolilla oli tuommoiset vähän korkeat talot. Ai niin. Jotain minäkin sentään ostin. Nimittäin ihka ensimmäisen lautapelin. Blokus Duon. Oli ihan hyvässä alessa tuo, hintaa jäi noin 12 euroa. Ei ehkä paras peli, mutta tarpeeksi hauska kuitenkin. Pitää vaan opetella tuota pelaamaan, kun siinä on vähän erilainen systeemi kuin Trigonissa. Sitäkin etsin sieltä, mutten löytänyt.Illalla käydään vielä ruokakaupassa Westbrook Mallin Safewayssa. Samalla voi sielläkin käydä jotain kattelemassa, jos kaupat on vielä auki. Huomenna mennään sitten Westhills Shopping Centreen etsimään mulle housuja ja kenkiä lisää, ostamassa ruoanvalmistustarvikkeita ja sit käydään ehkä elokuvissa. Ja maanantaina käydään ostamassa liput ekaan Flames peliin:)

Kolme ensimmäistä tunnerikasta päivää

Huh. Onpahan ollut matka. Se, että olen nyt tässä kirjoittamassa tätä rauhassa omassa huoneessani ja omalla tietokoneellani on suoranainen ihme. Tai ainakin jos meiltä kysytään. Mutta aloitetaan siitä, kun lähdimme tänne keskiviikkona. Yöunet jäivät molemmilta aika vähäisiksi. Itse menin kyllä nukkumaan jo joskus puoli kahdeksan aikaan, mutta eipä tuo uni kovin helposti tullut. Lähtöselvitys meni hyvin ja turvatarkastuksessakaan ei ollut ongelmia. Valokuvia ei muistettu siinä tohinassa ottaa, mutta ei ehkä oltu missään edustuskunnossakaan siihen kellonaikaan. Lento Kuopiosta Helsinkiin meni hyvin ja nopeasti. Mainittakoon, että koneen kahvi oli matkan parasta konekahvia.

Helsingissä meillä oli aikaa vaihtaa konetta tunti. Minä ehdin vaihtamaan euroja dollareiksikin siinä, mikä oli loisto juttu. Helsingissä oli aikaa jopa ottaa valokuvakin matkasta:) Edustuskunnosta ei kommentteja. Sanotaan vain, että tuossa vaiheessa ilo oli irti aika tavalla. Lontoon matka meni tosi nopeasti. Kahvi oli älyttömän pahaa. Lontooseen kun päästiin, niin alettiin jännittämään, että mitenkä päästään terminaali 5:een. Onneksi reitti sinne oli todella helppo. Tosin bussimatka terminaalien välillä kesti noin 15 minuuttia. Kun olimme päässeet oikeaan terminaaliin, oli edessä turvatarkastukset. Ilmeisesti pari muutakin ihmistä oli matkalla jonnekin kaukokohteisiin, sillä porukkaa oli todella paljon. Jonottaminen kesti älyttömän kauan. Siellä ei ilmeisesti ollut kovin hyvää organisaatiota omaavia ihmisiä. Oltais Jaanan kanssa osattu järkätä koko homma paljon paremmin. Ainakin omasta mielestämme. Turvatarkastusohjeet oli todella huonot. Tai kun niitä ohjeita ei yksinkertaisesti ollut. Mutta niistäkin päästiin läpi ilman häsläystä. Sitten alkoikin epätoivoiselta tuntuva ajan kuluttaminen. Lähinnä pyörittiin ympäri ja ihmeteltiin kaikkea. Koneeseen päästiin vielä puoli tuntia myöhässä, kun jollain mummolla oli jotain terveysongelmia.

Lento Calgaryyn oli väsyttävä. Kaikkia hienoja viihdykkeitä olisi ollut tarjolla, mutta kumpikaan meistä ei kovin paljon niitä käyttänyt. Taidettiin torkkua epätoivoisesti koko lennon ajan. Sanottakoon, että lennon stuertit ja lentoemännät olivat loistavia! Heillä oli loistava huumori ja he todella palvelivat asiakkaitaan. Kun päästin puoli tuntia myöhässä Calgaryyn, alkoi jännitäminen. Meillä ei ollut mitään havaintoa, miten meidän tulisi toimia siellä. Onneksi kaikki meni hyvin ja ohjeet olivat selkeät. Minä jouduin hieman enemmän selvittelemään viranomaisille maahan astumistani ja Jaana säikähti jo, että miten mulle kävi, mutta onneksi siitä selvittiin molemmat säikähdyksellä. Mr. Lee Robertson olikin meitä vastassa kentällä, kun tulimme viranomaisten luota. Hän oli todellinen herrasmies ja oikea autonkuljettaja. Auto, jolla pääsimme koululle, oli sellainen hieno melkein limusiini. Takakonttikin aukesi kauko-ohjaimella. Jaanan sivuhuomautuksena tähän, että sen auton takapenkille olisi mahtunut hyvin 3 lasten turvaistuinta. Koululle päästyämme olikin sitten vähän sekaannusta siinä, että päästäänkö asuntoon yöksi. Ketään ei ollut tavoitettavissa, vaikka olimme laittaneet viestiä asuntolaan. Pitkän odottamisen jälkeen pääsimme vihdoin asuntoihimme. Emme päässeet Jaanan kanssa samaan asuntoon, mikä on harmi, sillä käytännön asioiden takia olisi ollut hyvä, jos olisimme olleet samassa asunnossa. Huone vaikutti siistiltä ja mukavalta.Kämppikset näin pikaisesti tullessani asuntoon, mutten jaksanut muuta kuin tervehtiä heitä. Väsymys oli kamala, sillä ei ollut tullut koko vuorokauteen nukuttua juuri lainkaan. Kävin pikaisesti suihkussa ja menin samantien nukkumaan. Kämppikset eivät olleet hiljaisimmasta päästä ja taisivat valvoa aika myöhään, mutta melu ei ollut nukkumisongelmista pahin. Me ei nimittäin saatu peittoja, jotka meille luvattiin, joten piti nukkua pelkällä pussilakanalla. Yöllä oli todella kylmä ja lopulta mulla oli päällä kaikki mahdollinen päällystakista, piposta ja lapasista lähtien. Ei siis ollut kovin virkeää herätä aamulla ekoille luennoille. Tosin eipä sitä varmaan olisi osannut muutenkaan nukkua.

Ensimmäinen kunnon päivä Calgaryssa ja Mount Royal Collegessa oli aika raskas. Löydettiin luokat suht helposti ja opettajamme Sonya on aivan uskomaton! Hän oli todella huomaavainen meitä kohtaan ja opetus oli todella hyvää. Ei Suomessa saa vastaavaa millään. Yllättävän hyvin ymmärrettiin kaikki, mitä meille opetettiin ja kaikki oli vielä todella hyödyllisiä juttuja. Vähän kyllä alkoi harjoittelu hirvittämään, sillä siellä joutuu keskustelemaan aika paljon potilaiden kanssa. Saa nähdä miten ne suhtautuu meihin, kun ei osata niin hyvin vielä puhua englantia. Mutta siis kaikki asiat kouluun liittyen saatiin loistavasti selvitettyä ja olo siltä osin tuntui kyllä todella hyvältä. Ne olivat jopa lukeneet ne soperrukset meistä, mitä tuskalla joskus syksyllä kirjoitettiin. Muuten päivä oli todella raskas, sillä mitään käytännön asioita ei oikein saatu järkättyä. Ei ehditty tavata sitä paikallista kv-kordinaattoria ja se oli aika isku vyön alle. Onneksi eräs ystävällinen nainen neuvoi meille, miten päästään ruokakauppaan. Sinne matka olikin aika mielenkiintoinen. Täällä oli todella kylmä ja lunta tuiskutti älyttömästi ja tuuli oli kova. Onneksi löydettiin sinne suht helposti ja saatiin ostettua jotain ruokaa. Tosin ei voitu ostaa paljon mitään, sillä meillä ei ollut mitään välineitä, millä tehdä mitään. Ja ruokailusta kampuksella vielä sen verran, että täältä ei oikein saa mitään oikeaa kunnon ruokaa. Pikaruokaloita on pilvin pimein, mutta ei oikein innosta sellainen ruoka. Kaupassa käynnin jälkeen oltiin ihan poikki. Pahinta oli vielä se, että meillä ei ollut oikeanlaista adapteria tietokoneen piuhaan ja kummaltakin loppui koneesta akku. Molemmat oltiin kyllä melkein itkun partaalla, sillä yhteydenpito ei ole kovin helppoa, jos ei ole konetta täällä "kotona". Molemmat kärsittiin ja kärsitään edelleen kamalasti jet-lagista, joten väysymys ei oikein helpota tätä oloa. Yöksi ei ollut vieläkään peittoja, joten piti hieman soveltaa edellisen yön pukeutumista. Itselläni se 3 housut, 2 sukat, 5 paitaa, kaulahuivi, pipo ja lapaset. Ja yön aikana ei ollut kertaakaan kuuma.

Tämä päivä onkin ollut sitten paljon parempi. Kaikki on mennyt putkeen tänään. Tosin jos luulitte että selvitään täällä harjoittelusta jotenkin helpommalla niin luulitte väärin. On nimittäin ihan muutama tehtävä ja niiden lisäksi meitä kuvataan kaksi kertaa videokameralla ja nauhoitetaan kuviteltuja tilanteita potilaiden kanssa. Meidän ryhmä tosin pääsee helpommalla, sillä muiden "esitykset" kuvataan oikeassa potilastilanteessa. Mutta vääntäkääpä siinä sitten videokameralla englanniksi jotain ymmärrystä mielenterveysongelmista kärsivälle potilaalle, joka minun tapauksessa on Jaana. Onneksi päästiin samaan harjoittelupaikkaan sentään. Vissiinkin joku vanhusten dementiaosasto. Meillä on sama ohjaajakin. Tavattiin tänään toinenkin opettaja, jonka vanhemmat ovat suomalaisia, mutta hän ei puhu suomea lainkaan. Hänkin on uskomattoman mukava ja taitava opettaja. Täytyy kyllä sanoa, että täällä on saanut todella paljon irti noista tunneista ja onneksi englannin kieltä ymmärtää todella hyvin. Tänään saatiin bussikorttikin ja vielä ilmaiseksi! Päästään sillä matkustamaan niin paljon kuin lystää. Ja saatiin kampus kortitkin. Niillä pääsee esim. kuntosalille. Pakko kyllä ottaa kuvia niistä kaikista urheilumahdollisuuksista mitä täällä on. Ihan uskomattoman hienoa! Täällä pystyy harrastamaan todella monipuolisesti ja melkein milloin vain. Ja luokat ja koko kampus ovat älyttömän siistejä. Tänään tavattiin se kordinaattorikin, Kyla, joka oli todella mukava. Häneltä saatiin paljon lisätietoa kaikista käytännön asioista. Kysyttiin adaptorista häneltä ja hän osasi neuvoa meille paikan, josta niitä saisi. Samantien lähdettiin sitten hakemaan adapteria Westbrook Mallilta. Päästiin testaamaan bussia ekaa kertaa. Ei ajettu edes harhaan. Adapteri löydettiin ja voin sanoa, että onnen tunne oli jotain sanoinkuvaamatonta. Käytiin myös kaupoissa pyörimässä ja testattiin WallMart, joka oli kyllä pettymys. Siellä oli kaikkea, mutta aika sekava paikka kaiken kaikkiaan. Nyt sitten olen täällä omassa huoneessa rauhoittumassa. Ei olla vielä nähty muita kv-opiskelijoita. Niillä olis jotkut bileet tänään, mutta kumpikin meistä on vielä niin väsynyt, että jätetään ne vielä tällä kertaa väliin. Jospa tänä yönä saisi nukuttuakin, kun saatiin peitot, joita mulla on kaksin kappalein.

Mutta siis elämä hymyilee täällä nyt ja kaikista vastoinkäymisistä huolimatta mukavaa on ollut. Saattaa olla, että ollaan Jaanan kanssa vähän epäsosiaalisia tapauksia, mutta täällä on niin paljon nähtävää, että halutaan tutustua kaupunkiin yms. kuin olla bileissä koko ajan. Voi olla, että tuo harjoittelu väsyttää niin paljon, ettei sit jaksakaan paljon muuta. Tuntuu, että paljon on jäänyt sanomatta, mutta uskokaa, että tämä väsymys on uskomaton. Semmoinen vielä, että täällä ihmiset on uskomattoman ystävällisiä. Aina saa apua kun pyytää. Ja sitten vielä, että vaikka alussa englannin puhuminen tuntui aika takkuiselta niin jo 3 päivässä huomaa, että kun on pakko puhua niin puhuminen on parantunut jo nyt. Ei enää pelota suun aukaiseminen niin paljon. Huomenna mennään sitten Calgaryn keskustaan. Mun pitää ostaa housut ja kengät harjoitteluun, sillä tuli ilmi, että ollaan siellä omissa vaatteissa ja että mulla ei satu olemaan mitään sopivia vaatteita. Tai siis lähinnä housuja. Voi harmi;) Isälle tulee lisää päänvaivaa, kun saattaa olla, että ei ihan tähän jää nämä vaateostokset täältä. Kannattaa lähteä sinne kirpparille myymään äkkiä niitä vanhoja vaatteita alta pois:)

Tässä vielä pari kuvaa. Ensimmäinen on koulun toisesta "pääsisäänkäynnistä" ja toinen on ihanista taloista, jotka on tässä kampuksen vieressä. Eivät ole mitään kovin hyviä kuvia, mutta parempia ei olla vielä ehditty ottaa. Tänään oli muuten ihana ilma. Aurinko paistoi ja oli lämmintä. Huomenna pääsen ottamaan ensimmäistä kertaa yhteyttä Suomeen skypellä. Ihanaa kuulla ja nähdä:) Yritän nyt päästä tänne päivittämään kuulumisia suht usein kunhan koululta ehdin. Tähän meni aikaa yli 1,5 tuntia, joten aikaa tähän menee kyllä aika paljon. Kommentoikaa jotain niin tiedetään, että tämä on vaivan arvoista. Tuntuu uskomattomalta olla täällä nyt. Ei oikeastaan tunnu siltä, että olisi jossain ulkomailla, vaikka koko ajan joutuu kommunikoimaan englanniksi. Saatiin muuten kiitosta Kylalta siitä, että oltiin niin omatoimisesti ilman hänen apuaan saatu selvitettyä monia asioita. Pakkohan meidän oli kun ei täälläkään kukaan ollut neuvomassa. Tähän totuttiin jo Suomessa, joten miksei täällä sitä osattaisi:) Nyt hiljenen vähäksi aikaa.

Nokka kohti Calgarya tippa linssissä

Tähän on nyt sit tultu. Huomenna koittaa lähtö. Mä olen kyllä lupaavasti ehtinyt unohtaa koko matkan, sillä tässä on nyt 3 päivää pelailtu lautapelejä putkeen. Ja en kyllä kamalasti ole ehtinyt miettimään koko lähtöä ja matkaa. Paitsi eilen sitten, kun piti jättää hyvästit parille ystävälle. Kyllä siinä oli tippa linssissä monta kertaa ja varsinkin kun kotiin pääsin niin ei herran jestas. Niagara olis tulvinut, jos oisin antanut vaan tulla. Piti sitten hillitä itsensä kumminkin. Tänään kai se pahin päivä kaikista onkin, mutta ei siitä sen enempää ettei tippa valahda jo nyt. Mulla ei ole mitään havaintoa siitä, mitä kaikkea oon pakannut mukaan, kun en oo viikkoon nähnyt matkalaukkua. Tai näin sitä pikaisesti perjantaina, mutten tutkinut sisältöä sen tarkemmin. Eilen soiteltiin Jaanan kanssa ja molemmat tultiin siihen lopputulokseen, että kuitenkin kaiken voi ostaa paikan päältä niin ei kannata liikaa stressata pakkaamista. Kunhan on kaikki tarpeellinen mukana. Siis lähinnä ne asiakirjat ym. Mutta siis kohta suuntaan kohti Siilinjärveä ja aloitan viimeiset valmistelut. Huomenna lähtee kone klo 6.15 kohti Helsinkiä, siitä Lontoon kautta Calgaryyn. Yritän laittaa viestiä kunhan saavun perille, että hengissä ollaan. Netti pitäisi olla melkein valmiina sit siellä eli eikun vaan kirjoittamaan:D