Something about this city

Nyt on oltu Suomessa viikko. Ihana viikko. Kotiinpaluu oli ikimuistoinen. Lentomatka Atlantin yli meni nopeasti. Päästiin vielä parempaan luokkaan matkustamaan niin oli jalkatilaakin vaikka kuinka. Väsymys oli kova ja olo aika likainen, kun tultiin Lontooseen. Siellä meni taas hermot. Oikeasti, eikö yhden maailman suurimman lentokentän pitäisi olla hyvin organisoitu? No sitä se ei ole. Ei lähimainkaan. Siis ensin jonotetaan bussia toiseen terminaaliin 1000 muun ihmisen kanssa. Päästään kolmanteen bussiin, joka tulee noin puolen tunnin odottelun jälkeen ja on niin täyteen ahdattu, että minä melkein pyörryin siellä. Kamalan kuuma ja kaikki ikkunat kiinni. Sitten kun selvittiin oikeeseen terminaaliin, piti jonottaa kilometrin pituisessa jonossa turvatarkastukseen. Meillä ei ollut edes boarding passeja ja yritettiin sitten selvittää, että mistä me semmoset saadaan. Kukaan ei oikein ollut innokas neuvomaan ja sanoivat vaan ärsyttävällä äänellä, että menkää jonoon. No, me mentiin. Päästiin turvatarkastuksesta läpi ja saatiin sit boarding passitkin. Sitten oottamaan, että saadaan tietää portti. Sitä ei tullut. Tai se tuli puolta tuntia ennen koneen lähtöä. Oli aika huonot fiilikset siinä vaiheessa, kun tiedettiin, että kone on myöhässä ja meillä oli tosi vähän aikaa vaihtaa konetta. Oltiin ihan varmoja, ettei päästä kotiin.

Lento Helsinkiin on aika huonosti muistissa. Mä ainakin pilkin koko matkan, kun olin nukkunut 15 minuutin yöunet. Meillä ei ollut boarding passeja Kuopion koneeseenkaan, kun ne ei voinut niitä tulostaa siellä Lontoossa. Siinä sitten panikoitiin, että aika ei riitä mitenkään. Onneksi niitä ei lopulta tarvittu ja päästiin suoraan juoksemaan koneeseen Helsinki-Vantaan läpi. Niillä oli Kuopion portilla teknisiä ongelmia, joten ehdittiin koneeseen hyvin. Yllätys oli melkoinen, kun mentiin bussiin, joka vei meidät koneeseen. Kalpan pronssijoukkue oli siellä pronssimitalit kaulassa. Saatiin aika hyvä kotimatka siis. Aika sekavat tunteet oli siinä vaiheessa. No, sopi tunnelmaan:) Matkatavarat saatiin kotiin eikä ne jäänyt matkalle. Minä menin sillon yöllä vielä saunaankin. Olipahan hyvä olo.

Suomessa ollessa rytmi on ollut aika sekaisin. En saa illalla unta ja aamulla nukuttaisi kamalan pitkään. Nyt alkaa olla jo vähän parempi. Yleisesti reissusta jäi kyllä tosi hyvä fiilis. Taaksepäin kun lukee noita juttuja niin saa semmosen käsityksen, että meillä on ollut siellä vaan tosi ärsyttävää ja ikävää. Sitä kyllä on ollut, mutta lopulta ne hyvät muistot on päällimmäisenä. Olen kyllä erittäin onnellinen, että tein tuon reissun. Nyt on aika pistää pillit pussiin tän blogin osalta. Jätän tämän tänne nettiin, jos joku tämän löytää ja haluaa lukea eräänlaisesta vaihtoprosessista. Ja seurailen tällä tunnuksella muiden vaihtoblogeja. Kiitos kaikille lukijoille ja etenkin kommentoijille. Ja vielä loppuun semmonen, että jos teillä on mahdollisuus mennä käymään Damn Seagullsin keikalla niin tehkää se! Ei mulla muuta.

Goodbye Calgary

Talla hetkella istutaan Jaanan kanssa kirjastossa ja yritetaan tappaa aikaa. Taksi lentokentalle tulee klo 16 hakemaan. Tanaan siis aloitetaan tuskallisen pitka kotimatka kohti Suomea. Fiilis on aika huippu, tosin vielakaan ei oikein kasita, etta tanaan lahdetaan.

Viimeinen viikko on ollut loistava. Harjoittelu loppui mukavissa tunnelmissa ja loppuarviointikin meni hyvin. Maanantaina oltiin kattomassa Flamesin pelia. Olipahan mieleton peli. Tunnelma oli katossa ja paljon parempi kuin silloin helmikuun alussa, kun kaytiin kattomassa Teemu Selannetta ja Duckseja. Ensinnakin Kipru pelasi, mika oli loistavaa ja nyt kun Olli Jokinenkin on liittynyt Flameseihin niin mikas sen parempi. Kannustettiin Flamesit voittoon. Kotimatka olikin sitten mielenkiintoinen. Rikottiin vahan lakia kanadalaisten kanssa, kun oikaistiin keskustaan. Piti vahan aitoja siirtaa, etta paasi lapi. Calgaryn keskusta oli mielettoman nakoinen illalla. Oli viela todella lammin niin ei voinut muuta kuin nauttia viimeisista paivistaan taalla.

Eilen sitten meilla oli hemmottelupaiva. Kaytiin iltapaivalla manikyyrissa. Mina otin ranskalaisen ja Jaana normaalin. On muuten aika siistit kynnet nyt:) Tosin saa nahda miten pitkaan nama kestaa. Pienta vaikeutta tosin oli ymmartaa niita ihmisia, jotka teki meille nama hienot kynnet. Uskomatonta, mutta osa takalaisista puhuu huonompaa englantia kuin me.. Manikyyrin jalkeen mentiin sitten syomaan. Oli vahan turhan tulista ruokaa, mutta mahat tuli tayteen. Lopuksi viela sitten leffaan. Monterit vastaan Alienit 3 Dna oli kylla loistava. Ja ne lasit oli mita hienoimmat. Ja ehdottomasti jos on mahdollisuus niin kannattaa kayda kattomassa tuo 3D-versio. On nimittain mielettoman siisti.

Tanaan on sitten pesty pyykkia, pakattua ja syoty koululla. Aika kuluu hitaasti. Mutta kaikista vastoinkaymisista huolimatta oli mieleton reissu. On kylla saanut niin paljon hienoja kokemuksia, ettei voi kasittaa. Ja meidan joukkue voitti luonnollisesti jalisturnauksen. Paidan olis siita saanut, mutta ma en paassyt finaalipeleihin.. harmi, mutta ei voi mitaan. Koti kutsuu. Nahdaan Kuopiossa!!! Kiitos kaikille kommenteista ja lukemisesta. Ehka viela paivitan tata, kun paasen Suomeen. Tosin mulla on jo uusi reissu tiedossa kolmen viikon paasta. Pojat kutsuvat Irlannissa. Heipat!

Sikh-temppeliä ja jalkapalloa

Tiistaina oli minun vika jalispeli, joka luonnollisesti voitettiin. Mulla oli oma hovikuvaaja paikalla ikuistamassa todisteita siitä, että minä olen täällä potkupalloa pelannut. Oli kiva peli. Jäi jopa ihan vähän ikävä joukkuettakin. Olis kivaa tommonen Suomessakin, mutta siellä on niin hitsin vaikea saada joukkuetta kasaan. Tai sitten pitäisi vaan tuntea oikeita tyyppejä. Keskiviikkona käytiin Sikh-temppelissä ohjaajien kanssa. Se ei ollut ihan niin hieno paikka, mitä oltiin kuviteltu, mutta mielenkiintoinen reissu oli silti. Kengät piti ottaa pois ja sitte huivit piti laittaa päähän. Sitten kun mentiin tonne sisälle niin kumarreltiin pari kertaa. Sieltä sai ilmaiseksi intialaista kasvisruokaa, mikä oli todella hyvää. Ainoana huonona puolena oli se, että meidän vaatteet haisee ihan kamalalle. Huomenna pitääkin sitten mennä pesemään ylimääräinen kone pyykkiä, jotta saadaan hajut pois. Ymmärrän nyt miksi Lorelai inhoaa intialaista ruokaa:) Tänään käytiin lounaalla ohjaajien kanssa japanilaisessa. Teiyaki lohi oli mielettömän hyvää. Muutenkin oli aika mukava päivä kaiken kaikkiaan. Pidettiin kaksi esitystä Suomesta. Ensin henkilökunnalle ja sitten potilaille. Ohjaajat päästi meidät vielä ajoissa kotiinkin. Kotimatkalla käytiin yhdessä kaupassa bussia ootellessa ja siellä rupateltiin tovi mukavan myyjän kanssa, joka kyseli meiltä kaikenlaista. Jäi siitä jotenkin tosi hyvä mieli. Hassua kun joku tuntematon juttelee noin vaan. Huomenna on sitten esitys yhteisön terveyden edistämisestä Kanadasta. Sen jälkeen ois koulujutut täällä tehty. Tän enempää en tällä kertaa jaksa. Suomesta tuli ikäviä uutisia tänään minulle, joten kaikille siellä paljon jaksamista<3 Itse jaksan jotenkin tässä.

Mustana, maidolla, kylmänä, kuumana

Tahtoisin omistaa tämän blogitekstin kahville. Meillä on nimittäin kohta mahahaavat molemmilla tästä järkyttävästä kahvin juomisesta. Onneksi siihen tulee nyt uudistus, sillä meillä alkaa olla purut lopussa ja organisoinnin mestarin on pakko alkaa säännöstellä leipien, keksien, puuron ja murojen lisäksi kahvia. Olemme luovuttaneet jo sen suhteen, että kahvi riittäisi ensi viikon alkuun. Pääasia, että se riittää viikonlopulle. Olemme jopa valmiita matkustamaan kokonaisen tunnin bussissa ja c-trainissa aamulla ilman kahvia, jotta kahvi riittää viikonlopulle.

Kahvin juonti ei suinkaan rajoitu vain aamuun vaan nyt on tullut aamupäiväkahvit ja iltapäiväkahvit. Ne ostetaan Timiltä. Tim on ehkä suurin asia, jota tulemme kaipaamaan. Timiin liittyy paljon hyviä muistoja. Timin kahvin kanssa tulee nauttia muffinssi. Yhteinen lempparimme on banaani-pähkinä. Minun toinen lemppari on rusina-aivo-muffinssit. Kyllä. Koko tämän ajan tähän päivään asti olen pokkana tilannut kahvin yhteydessä raisin-brain- muffinssin. En tiedä onko mun näössä jotain todella vialla. Ensin hampurilainen, joka näyttää lapselta ja nyt tämä. Tänään menin normaalisti keskustan Timille ja katsoin kerrankin kunnolla muffinssin nimen. Voitte uskoa mikä tunen tuli, kun huomasin, että siinähän tulee raisin bran. Oikeasti. Tänään sain sitten ensimmäistä kertaa tilattua muffinssin oikealla nimellä. Toinen hassu juttu mikä liittyy Timiin on, että älysimme tässä reilu viikko sitten miten niitä mukeja tulee käyttää. En osaa selittää tähän asiaa mitenkään, mutta sanotaanko näin, että meillä on ollut vaikeuksia mukien läppien kanssa. Onneksi mä katoin tässä Lipstick Junglea yksi ilta ja kekkasin siitä, miten niitä mukeja tulee käyttää. Ei siinä mennytkään kuin 2,5 kuukautta.

Ei mulla muuta. Kahvi on hyvää ja sitä rataa. P.S. Nolottaa nyt kyllä aika paljon kun en osannut kirjoittaa otsikkoa edes oikein..

Viimeistä viedään

Viimeinen kokonainen viikko lähtee huomenna käyntiin. Tuntuu uskomattomalta, että kohta ollaan lentokoneessa kotia kohti. Fiilis on uskomattoman hyvä. Enää nämä päivät täällä ei tunnu niin kamalille. Oikeastaan osaa aika hyvin nauttia näistä viimeisistä päivistä. Tosin silti on aika malttamaton olo.

Lauantaina käytiin lähibaarissa kattomassa Flamesin peli Minnesotaa vastaan. Oli hyvä peli. Minä lopetin tipattoman täällä ja tilasin oluen. Pitihän sitä yksi kanadalainen olut maistaa, että sai hauskan lasinalusen:) Oli ihan hyvän makuista. Parempaa kuin Suomen perinteiset Koffit yms. Tilattiin Jaanan kanssa nachoja. Oli ihan järkyttävän kokoinen lautanen. Ne oli höystetty juustolla, oliiveilla, tomaatilla, jalapenoilla ja salsalla sekä hapankermalla. Oli hyvää, mutta eihän me jaksettu syödä sitä kokonaan mitenkään. Mun ehkä pitäisi rajoittaa tuota baarissa käyntiä tai sitten mennä baariin uudemmat silmälasit päässä, sillä ihan oikeasti näin, että siellä oli jollain semmonen parin vuoden ikäinen lapsi. Toisen kerran kun katsoin sitä, se olikin hampurilainen. Luulin siis sitä hampurilaista sen lapsen pääksi. Ilta päättyi siihen, etten päässyt kotiin sisälle avaimilla. Ei vaan toiminut. Onneksi kämppis oli kotona ja tuli aukasemaan. Jotain hyötyä niistäkin, kun tekniikka pettää. Mun toisella kämppiksellä on nimittäin sama ongelma.

Tänään käytiin sitten Farmer's marketissa tekemässä vikat ostokset. Mä ostin muutaman pullon vaahterasiirappia ja sit kolmea erilaista fudgea. Oli niin hauskoja makuja, että oli pakko ostaa. Ne on aika jytkyjä paloja, että pitää varmaan pilkkoo pienemmiksi ja viedä maistiaisia kaikille. Muuten ei sitten mitään erikoita tänään tehty. Minä oon pakkaillut jo aika paljon. Toinen laukku on jo melkein täynnä. Kyllä tuota tavaraa aika paljon kertyy näköjään.

Huomenna on sitten vika kauppareissu ja tiistaina varmaankin mun vika jalispeli. Sitten keskiviikko, torstai ja perjantai menee siivillä harkassa ja sitten ei muuta kuin lomailla 5 päivää ja kotiinlähtö. Reissu on kyllä ollut uskomaton. Vaikka vaikeetakin on ollut niin silti ei tätä vois vaihtaa pois.

13 tuskaista päivää

Tänne maapallon toiselle puolelle ei mitään uutta ja ihmeellistä kuulu. Ajattelin nyt jotain kirjoittaa, että kaikki tietää, että ollaan hengissä. Keskiviikkona käytiin akuutilla osastolla, jossa oli sitten porukka aika pihalla. Pelottava paikka. Tuntui varsin kotoiselta mennä Carnat Centreen torstaina. Istuin erittäin mielelläni Socia Skills 2- ryhmässä poikien kanssa (tais siinä kyllä olla yksi naispuolinen henkilö) pienessä huoneessa. Oli jopa turvallinen olo. Mutta siihen keskiviikkoon. Minä olin Unit 27 ja Jaana vastapäätä Unit 25. Molemmilla osastoilla tais olla yhtä hullua porukkaa. Meillä ei onneksi sattunut mitään kummempaa, mutta Jaanan osastolla sattui pikkuinen juttukin. Siellä yksi potilas löi jotain toista opiskelijaa (ei siis Jaanaa) kasvoihin. Jaana kyllä oli todistamassa tätä tapahtumaa ihan vieressä. Lopputuloksena oli, että potilas pistettiin ns. nurin lääkkeillä. Vartijat piteli sitä kiinni ja hoitajat nakkas kaksi piikkiä ja pum. Siinäpähän sitten rauhoittui. Pelottavinta noissa osastoissa oli se, että useilla potilailla on siellä ulkoluvat. Eli ne saa kirjautua ulos tietyksi ajaksi. Paras juttu oli, että tänään c-trainissa "törmättiin" yhteen Unit 27 potilaaseen. Semmonen kiva mies, joka lipoi kieltään koko ajan ja nimitti mua siellä osastolla sweet heartiksi. En ollu kovin imarreltu.. Onneksi se ei tunnistanut mua.

Torstai oli ihan ok päivä. Oli tosiaan mukava mennä Carnatiin. Jotenkin toi akuutilla käynti muutti ainakin mun suhtautumista näihin Carnatin potilaisiin. Suurin osa niistä on kumminkin mukavia ja suht tavallisia. Jaana pääsi käymään kotikäynnillä. Mä mittasin verenpaineita ja istuin lääkärin luona (en potilaana tosin:)). Se olikin kovan luoka psykiatri. Oli palkintoja vaikka muille jakaa. Potilaat oli aika mielenkiintoisia. Yksi oli ollut 15 kuukautta sairaalassa vaan sen takia, kun sillä ei ollut asuntoa ja se ois kuollut kadulle. Toinen teki muistiinpanoja/etsi yhtäläisyyksiä joka päivä kirjastossa 6 tunnin ajan raamatusta ja jostain klassikkokirjasta. Ei osannut kertoa miksi sitä tekee, mutta tekeepähän vaan.

Perjantaina oli aamulla suht hyvä olo mennä harkkaan ja aamu siellä menikin hyvin kunnes meidän opettaja tuli paikalle. Ensinnäkin meidän piti tehdä taas mental statukset omista potilaista. Eilen sit kummatkin palautettiin ne. Tämä opettaja sitten kertoo, että olis halunnut semmosen ja semmosen lisäyksen niihin ja vaikka mitä lisäyksiä. Tosin niitä ei tarvitse onneksi tehdä enää, mutta se oli kuulemma odottanut jotain paljon laajempaa. Ei vaan ollut meille ilmoittanut tätä silloin, kun antoi tämän tehtävän. Me luultiin, että pitää tehdä samanlainen kuin aikaisemminkin. Sit meidän piti mennä syömään opettajien kanssa, mutta ne ehdotti semmoista päivää, millon ollaan Flamesin pelissä. Sit toinen päivä on meidän vika kokonainen päivä täällä niin ei sekään nyt meille käy. Meillä on ollut suunnitelmat jo vaikka kuinka kauan eikä varmasti haluta vikaa päivää viettää opettajien kanssa. Tämä opettaja otti sitten kai siitä nokkiinsa. Alkoi syyllistämään meitä siitä, että tässä on niin monta ihmistä mukana ja meillä on kuulemma ollut tiedossa, että he haluavat syödä meidän kanssa. On kyllä ollut, mutta viime maininta on tammikuulta. Oltas voitu sopia aikaisemmin, mutta ei kukaan ole ottanut yhteyttä. Ensi viikko ei käy, kun joku opettaja ei pääse. Siis meidän pitäs joustaa, mutta jos yksi opettaja ei pääse niin sit ei käy! Sit se vielä sano, että olis halunnut, että hänen äiti olisi päässyt juttelemaan meidän kanssa, koska se äiti on suomalainen. Mutta ei nyt sekään onnistu.. Ihan kun se meidän vika olis. Sit meidän piti tänään nauhoittaa dvd:lle interactionit. Senkin tää opettaja mainitsi aamulla.. ei sitten aikaisemmin voinut sanoa. No, kuvattiin meidän jutustelu ja mentiin luokkaan oottamaan. Sinne ei tullut ketään. Ooteltiin varmaan lähemmäs 45 minsaa. Sit mentiin kysymään yhdeltä ryhmältä, joka lopetteli, että voiko täältä vain lähtee vai mitä niin sit nähtiinkin opettaja toisessa huoneessa. Ei ollut viittinyt meille ilmoittaa, että oli siellä eikä luokassa. Eikä kyllä saatu koko juttuun mitään ohjeitakaan, että varmaan mennyt ihan persiilleen taas.. Sit kun sanottiin sille, että ootettiin pitkään tuolla luokassa niin opettaja vaan totesi, että niin minäkin odotin teitä täällä. No voi kirosana! Mistä me tiedettiin, että missä se on, jos ei ilmoita.. Muutenkin on aika ärsyttävä olo, kun se on ihan selvästi meille loukkaantunut. Ja syyttä. Se itse ei koskaan ilmoita millon tulee tapaamaan meitä ja jos ilmoittaa niin ei tule. Lisäksi se ei ole antanut meille mitään ohjeistuksia mihinkään tehtäviin tai muihinkaan juttuihin. Ärsyttää ihan suunnattomasti...

Ei ois enää montaa päivää, mutta meni vähän maku koko hommaan. Harkkaan mennään kyllä ihan mielellään. Keskiviikkona mennään sinne Sikh-temppeliin ja syödään siellä ohjaajien kanssa. Torstaina on sitten Suomi-esitys henkilökunnalle ja potilaille. Perjantaina kai on sitten tuomiopäivä kun meillä on se community health promotion-esitys tälle kyseiselle opettajalle ja muulle ryhmälle. Kokemuksen perusteella sekin on huono ja riittämätön tämän opettajan mielestä. Huvittavaa vaan, että edellinen opettaja oli tosi kannustava ja ymmärsi sen, ettei meiltä voi vaatia samaa kuin muilta, kielen ja tilanteen takia. Tämä nykyinen ei ymmärrä yhtään. Vaikka kertoo olevansa niin suomalainen.. joka ei edes puhu suomea. Pah. Kanada on aika perseestä. No, onneksi on Wallmart, josta saa halvalla ruokaa.

Toilet issue

Täältä lähti kevät samantien pois. Tänä aamuna oli niin järkyttävä lumimyräkkä, että Jaanan kahvinhakureissu oli aikamoisen suorituksen takana. Kanadalaiset eivät nähtävästi tunne käsitettä aura-autot. Onneksi pakkasta ei ollut paljon. Tai en tiiä oliko se onni, sillä päivällä kaikki täällä oli täyttä loskaa. Ja kun sitä lunta oli yön aikana satanut melkein polviin asti niin ai että oli mukavaa kun päivällä lämpötila kohosi plussa-asteisiin.

Sunnuntait on ollu perinteisiä leffapäiviä. Niin tänäänkin. Lähdettiin hyvissä ajoin leffaan, koska meidän piti käydä Tommyllä shoppailemassa vikaa kertaa. Se olikin helpommin sanottu kuin tehty. Meille ikuista kismaa on aiheuttanut täällä bussi numero 13. Se ei koskaan tule sillon millon sen pitäs ja pari kertaa on tainnu vuorokin jäädä juuri meidän kohdalla välistä. Nyt aateltiin, että bussit on sään takia sata varmana myöhässä. Vedettiin naamaan äkkiä loistavaa fuusio-jauhelihakeittoa ja eiku menoksi. Noin 150 metriä ennen bussipysäkkiä huomataan, että 13 ajaa koulun ohi. Eiku juoksemaan. Samalla kun lähdetään juoksuun huomataan, että kanadalaiset ei todellakaan tunne käsitystä aura-auto. Jalkakäytävä on polvia myöten lumessa. Ja tytöt eiku juoksee. Bussi pysähtyy valoihin ja pieni toivon kipinä syttyy. Ja se sammuu samantien kun valot vaihtuu ja bussi ajaa ohi. Se oli ajoissa tällä kelillä. Sitä ei tapahdu numerolle 13 koskaan. Eiku oottamaan toista. Puolituntia istutaan pysäkillä. Autot ajaa ohi ja loska lentää. Onneksi ollaan turvassa katoksen suojassa. Vihdoin bussi tulee. Kaiken hyvän lisäksi aina kun mennään Westhillsiin numerolla 13, kuski käy vessassa matkan varrella. Se on just ennen Westhillsiä. Ja niin kävi tälläkin kertaa. Tais tehä vielä täysistunnon siellä. Me ootetaan kahdestaan bussissa bussin ovi auki ja ootetaan, että joku hullu tulee ja kaappaa bussin. Onneksi sitä ei tällä kertaa tapahdu. Päästään Westhillsiin ja Tommylle. Mä löysin yhden tulijaisen, samoin Jaana. Pojat, oon pahoillani, mutta Tommy petti nyt pahimman kerran. Ei ollut neuleita ei sitten minkäänlaisia.

Tommyn jälkeen Safewaylle, jossa löydetään superkuitupitoista leipää. Salaatti jouduttiin jättämään kauppaan, kun ne ei myy sitä kun semmosissa jättitertuissa. Oikeasti. Kassapoika ei suostunut myymään mulle salaattia, kun olin ottanut semmosesta tertusta vaan osan. Sanoin, että voin maksaa terttuhinnan, mutta en saanut salaattia siltikään. Naurattaa tuo meininki.

Leffa oli tällä kertaa The Reader. Kate Winslet sai siitä Oscarin. Oli kyllä Oscarin arvoinen suoritus. Itse leffa oli todella ahdistava. Tosin näyttelijätyöt oli loistavia. Namiskuukkeli Ralph Fienneskin oli siellä:) Leffasta päästiin samantien bussiin, joka oli 112 eli ei tarvinnut 13 kanssa pelata.

Kotiin palattuani jännäsin, että minkälainen vastaanotto siellä oikein on. Nimittäin kun lähdin kämpiltä, oli rakkaalta kämppikseltä jäänyt vähän tavaraa vessanpönttöön. Mä yritin epätoivoisesti sitten vetäistä sen pois, mutta kaikki tavara alkoi melkein tulvimaan pöntöstä yli. Onneksi ei ihan. Mulla ei ollut aikaa jäädä sillon siivoamaan toisten jälkiä ja kämppiskin oli poissa, joten en voinut mennä ystävällisesti pyytämään, että voisko hän siivota omat sotkunsa. Kotiin tullessa sotku oli siivottu onneksi. Tosin tukos oli poistettu, mutta vessaa ei oltu viittitty pestä. Siellä on nyt pöntön reunat täynnä sitä itteesä. Jos ei mitään tapahdu niin pitää kai minun ne sieltä siivota. Mun kämppishän ei tunnetusti ole opetellut vessanpöntön pesua. Siellä on aina jäljet.. Kiitos Ollille, että opetti tän tärkeän taidon mulle aikoinaan. Eipähän tartte hävetä täällä Kanadassa:D Tosiaan odotin, että kämppis tulee mulle sanomaan, että voitko siivota jälkes. Kerran se on tullut, kun mulla oli se yrjötauti ja olin vielä aika heikossa kunnossa. Kehtaa mulle tulla kysymään, että voitko pestä vessan ja sit ite jättää tavarat pönttöön, eikä osaa ikinä muutenkaan pestä sitä. Onneks mitään kommentteja ei tullut ja jos ois tullut, niin ois mulla ollut kyllä hyvät vastaukset siihen. Kun ei ollut mun ongelma niin ei ollut. En tiiä. Pitäs varmaan opettaa näille jotain perusjuttuja. Tänään kun tulin elokuvista kotiin niin meidän eteisessä haisi p ja keittiössä samoin, mutta semmonen täällä-on-ruokaa-homeessa-p. Että jos ei tässä vaiheessa vielä ole tehnyt yhtään mieli kotiin niin nyt kyllä tekee ja kovasti. Puhdasta Suomea.

Olen puhunut. Ugh.